Tubeconin YleX-pisteellä fanit pääsivät yhteiskuvaan Kasmirin, Benjamin Peltosen, Robinin ja Mustan Barbaarin kanssa.
Kello on juuri lyönyt 12 aamupäivällä. He ovat täällä jo. Hartwall Areenan ovet Tubecon-tapahtumaan aukeavat vasta kahden tunnin kuluttua. Tubettaminen kiinnostaa toki, mutta se on sivuseikka. Pääseikka tottelee nimeä Robin.
Venla Siponen ja Tuike Korhonen edustavat aktiivista robiner-fanikuntaa. Tytöt ovat ensimmäisenä pari-kolmikymmenmetriseksi venyneessä jonossa, jonka päässä odottaa pikainen tapaaminen Robinin kanssa.
Robinin astuessa huoneeseen desibelit nousevat niin korkeaksi, että Siposen ja Korhosen sanoista ei enää saa selvää. Pian hekin yhtyvät huutoon.
- Robin on vaan niin komea ja ihana. Olen nähnyt hänet jo monta kertaa, Korhonen kertoo kädet täristen.
Aiemmin Benjamin Peltosen vuoksi fanitapaamispiste jouduttiin siirtämään käytävän varrella olleesta YleX:n pisteestä diskohuoneeseen, jotta käytävä ei tukkeutuisi.
- Kaikki otti koko ajan kuvia ja seisoi nimmarilapu ojossa, YleX:n pisteellä ollut Jälkän juontaja Viki sanoo.
Myös Kasmirin ja Mustan Barbaarin vieraillessa käytävän poikki on hankalaa kulkea. Järjestysmies huutaa ohjeita jonon muodostamiseksi.
- Kyllähän näin iso väkijoukko lämmittää sydäntä, Musta Barbaari kertoo.
Myös YleX:n juontajat pääsevät kaverikuviin fanien kanssa. Viki toivoo, että ainakin Instagramista löydetyt Viki-fanikuvat nostattaisivat hänen mahdollisuuttaan tulla valituksi Kemin kuninkaaksi.
- Ehkä tää on vaan osa mun kampanjaa, Viki sanoo jakaessaan uutta nimikirjoitusta.