Etusivun Reetan #pakkolukea- kirja on Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän.
Etusivun Reetta suosittelee kesälukemiseksi Juha Itkosen toista romaania Anna minun rakastaa enemmän. Kirja kertoo kahden eri henkilön kautta suomalaisesta Suvi Vaahterasta, josta tulee huippumenestynyt rocktähti Summer Maple.
- Enemmän kuin näistä ihmisistä, tämä kirja kertoo mielestäni kuitenkin nuoruudesta. Tietynlaisesta nuoruuden humalatilasta ja siitä, että se tavallaan kestää nuoruuden yli, sanoo Reetta.
Reettaan Itkosen tyyli kirjoittaa teki niin suuren vaikutuksen, että hän on lukenut kirjan useampaan kertaan.
- Tapanani on alleviivata kirjoista kohtia, jotka koskettavat. Tämä kirja on minulla aivan hiirenkorvilla ja täynnä alleviivauksia. Olen alleviivannut esimerkiksi kohdan "ihmiset, jotka tapaavat toisensa teineinä eivät koskaan saa tietää totuutta toisistaan ". Olen miettinyt paljon, pitääkö se paikkaansa.
Reetan mielestä Itkosella on taito kirjoittaa sellaisia asioita, jotka omasta suusta lausuttuna tuntuisi tökeröltä ja kliseiseltä mutta luettuina ne kolahtavat.
- Luin tämän kirjan elämänvaiheessa, jossa olin juuri muuttanut toiselle paikkakunnalle ja hyvä ystäväni oli muuttanut ulkomaille opiskelemaan. Luulen, että yksi syy, miksi tällaiset elämänviisaudet kolahtivat oli se, että olin tällaisessa elämän taitekohdassa.
Kuuntele Reetan haastattelu tästä:
Lue myös:
YleX Aamun Matti: Tämä kirja on pakko lukea
YleX Etusivun Henkka: Tämä kirja on pakko lukea