Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Stockers!:n himolupaus: Koko tuotannon ilmaiseksi ladattavaksi

$
0
0

Stockers! julkaisee ennenkuulematonta materiaalia, jos She's Got My Love äänestetään ykköseksi.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
YleX Himotuimmat

Stockers! lupaa julkaista kaiken tuotantonsa vapaasti ladattavaksi yhden päivän ajaksi, jos bändin kappale She's Got My Loveäänestetään YleX Himotuimmat -listan ykköseksi. Joukossa on myös biisejä, joita kukaan ei ole kuullut aiemmin.

- Esimerkiksi She's Got My Love -kappaleen demo oli ihan erilainen alkuunsa. Se on kääntynyt päälaelleen, kertsi ja säkeistö ovat vaihtaneet paikkaa, rumpali Tuomas Kaitanen kertoo.

Bändi julkaisee uutta musiikkia pian. Himoartistihaastattelussa käyneet Kaitanen ja kitaristi Anton Morelli kuvailevat seuraavaa sinkkua loppukesään sopivaksi haikeaksi biisiksi.

- Joku sanoi, että J. Karjalainen kohtaa Billy Idolin ja Mando Diaon, Morelli sanoo.

Jos tahdot saada Stockers!-yhtyeen tuotannon ilmaseksi käsiisi, äänestä biisiä YleX Himotuimmat -listalla.

Kuuntele alta yhtyeen himoartistihaastattelu.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>