Risto oli Flow Festivalin ensimmäinen esiintyjä. YleX:n haastattelussa artisti kertoo muun muassa aiemmin vaivanneesta keikkajännityksestä.
Flow Festival lähti käyntiin indie-konkari Riston esityksellä. Aiemmin pahasta keikkajännityksestä kärsinyt yhtyeen keulakuva Risto Ylihärsilä ei enää edes ymmärrä useiden artistien ajatusta, että pieni jännitys ennen keikkaa olisi paikallaan.
- Paskanmarjat. Kun tekee vain hyvin hommat niin tietää, ettei tarvitse jännittää. Onneksi me hoidetaan aina kaikki hyvin, Risto kertoo YleX:n haastattelussa.
Riston keikoilla on totuttu kuulemaan kappaleita, joissa vallitsee synkkä tunnelma. Artistin mukaan synkkyys ei sovi, jos keikka tapahtuu päivällä.
- Esimerkiksi tämä Flow'n keikka ei ollut ihan tavallinen keikka. Piti vähän miettiä sovitusta, etten vie yleisöä pimeyteen, Risto sanoo.
Usein Ristoa pyydetään esittämään keikoillaan vanhoja biisejään. Tällä kertaa yleisö ei niitä pyytänyt.
- Muutenkin tuntui hieman siltä, että yleisö oli keikkani aikana hiljaa ja ihmeissään, syksyllä 20 klubikeikan kiertueen vetävä artisti kertoo.
Muita artisteja Risto ei Flow Festivalilla aio seurata.
- En oikein ehdi. Enkä edes tiedä, keitä täällä esiintyy, Risto myöntää.