Cheek myöntää, että myös pahinta mahdollista tilannetta, eli Olympiastadionin keikkojen mahdollista peruuntumista on mietitty.
Cheek kertoo, että ei tällä hetkellä murehdi mitään, vaikka Helsingin Olympiastadionin jättimäisiin keikkoihin on enää päiviä aikaa.
- Kohta alkaa tapahtua. On enää muutamia juttuja, jotka vielä vähän roikkuu. Meillä on hyvä jengi tekemässä ja ollaan hyvissä asemissa 22. päivä, kun ensimmäinen keikka on, Cheek kertoo YleX Aamun haastattelussa.
Cheek on lisännyt enemmän liikuntaa päivärytmiinsä Olympiastadionin keikkojen lähestyessä. Artisti on pyrkinyt mahdollisimman hyvään kuntoon, jotta liikkuminen jättimäisellä lavalla kahtena peräkkäisenä iltana ei kävisi liian koville.
- Kävin eilen lenkillä ja polveen alkoi sattua. Tänään herätessä kaikki paikat oli kipeänä. En voi rääkätä itseäni ihan kuoliaaksi nyt. Se lava on niin törkeän iso, niin tuli sellainen olo, että pitää treenata erityisen paljon nyt ennen keikkoja.
Cheek myöntää, että myös pahinta mahdollista tilannetta, eli keikkojen mahdollista peruuntumista on mietitty. Torstaisessa palaverissa mietittiin Cheekin mukaan myös vastuuhenkilö, joka tekee lopullisen päätöksen ja ilmoituksen, mikäli pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen joudutaan.
- Mietimme, kuka on se tyyppi joka tekee sitten lopullisen päätöksen. Puhuttiin, että siihen pitää valita yksi tyyppi. Se langetettiin sitten yhdelle Jannelle. Tuollaisetkin asiat pitää käydä läpi.
Lue myös: