Pankkikortin hukkuminen festarihuumassa saattaa pian jäädä unholaan, mikäli yhdysvaltalaisfestarin kokeilu osoittautuu onnistuneeksi.
Musiikkifestivaaleilla hauskanpidon ja keikoista nauttimisen ohella omaisuudesta huolehtiminen ei aina onnistu toivotulla tavalla. Yhdysvaltain Chicagossa järjestettävillä Lollapalooza-festareilla pyritään tekemään festivaalikävijän elämästä huolettomampaa uudella kokeilulla, jonka myötä juhlija voi maksaa alueella festarirannekkeellaan, Mashable uutisoi.
Käytännössä kokeilu toimii siten, että maksamassa oleva henkilö napauttaa rannekettaan ja näppäilee tunnusluvun. Arviolta kolmannes kävijöistä on suosinut ranneketta maksuvälineenä tänä kesänä.
- Ne toimivat erittäin hyvin ja nopeuttavat asiointia, kertoo festivaaleilla työskentelevä asiakaspalvelija.
Rannekkeessa on sisäänrakennettuna siru, jonka avulla henkilö pystytään varmentamaan. Ennen tapahtumaa festivaalikävijän on pitänyt linkittää pankkikortti ja ranneke keskenään. Alueella rannekkeella voi ostaa ruokaa, juomaa ja oheistuotteita.