Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Facebook jumiutui – poliisi tympääntyi hätäpuhelujen tulvaan

$
0
0

Perjantaina tapahtunut Facebookin noin puolen tunnin mittainen kaatuminen kauhistutti Yhdysvalloissa.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
BuzzFeed, Fortune

Facebook kaatui perjantai-iltana Suomen aikaa noin puolen tunnin ajaksi. Kaatuminen järkytti useita ihmisiä, sillä losangelesilainen poliisi Burton Brink kirjoitti Twitteriin pyynnön, jossa hän toivoi ihmisten lopettavan asian vuoksi hätänumeroon soittamisen.

Facebookin jumiutuminen lisäksi Los Angelesin poliisille soitetaan muistakin aiheista, jotka eivät kuulu poliisille.

- Meille soitellaan, kun ihmiset saavat vääriä tilauksia pikaruokaravintoloista sekä jos kaapelikanavat lakkaamat toimimasta, Brink kertoo Fortune-lehden haastattelussa.

Suomalaisia Facebookin kaatuminen ei järkyttänyt

Hätäkeskuslaitoksen tiedottaja Katri Kalliomäen mukaan Suomessa ei soiteltu hätäkeskukseen Facebookin jumiutumisen vuoksi. Nettisivujen häiriöistä ei Kalliomäen mukaan muutenkaan Suomessa ilmoiteta hätäkeskukselle. 

-Olemmekin pohdiskelleet täällä Hätäkeskuslaitoksessa, että milloin ilmiö alkaa näkyä Suomessa, Kalliomäki kertoo YleX:lle

Kalliomäen mukaan oudoimmat hätäkeskukseen tulleet puhelut ovat liittyneet taksipyyntöihin, pizzatilauksiin tai kadonneiden kännyköiden paikantamiseen. Toisinaan poliisia pyydetään myös avaamaan kodin ovi, kun avaimet ovat jääneet sisälle. 

- Kai niitä tekevät henkilöt, joilla on ollut vilkkaampi illanvietto menossa. Mitään tutkimustulosta meillä ei ole näistä, mutta aika usein niihin liittyy alkoholinkäyttö, Kalliomäki sanoo.

Lue myös:

Nainen haastaa Facebookin oikeuteen feikkialastonkuvien takia

Poliisi jahtaa rötöstelijöitä somessa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles