Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Paleface: Suomiräppärit olivat aikaansa edellä

$
0
0

Palefacen uusi levy Life´s a bitch, mut mä taistelen sen lutkan puolesta julkaistaan ensi syksynä.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Legendaarinen Juice Leskinen opetti aikanaan Palefacelle, että laulun aiheita on olemassa vain ja ainoastaan kolme: yhteiskunta, rakkaus ja ihmisen suhde niihin. Kantaaottavista lyriikoistaan tunnettu räppäri on pyrkinyt noudattamaan Juicen oppeja.

- Mä oon oppinut vanhemmilta paavoilta sen, että aina pitää kulkea korvat auki. Tekstin aiheita löytyy uutisista ja ihmisten luota.

Paleface pohtii, että erityisesti vaikeina aikoina tekstinikkareilla ja runoilijoilla on entistä suurempi merkitys. Tarvitaan sellaisia sanoittajia, joiden kappaleissa on yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkkinä hän mainitsee nyt pinnalla olevan syrjäytymiskeskustelun.

- Se olis noussut meidän tietoisuuteen jo aiemmin, jos me oltais kuunneltu suomiräppäreitä. Ne on kertonu nää samat asiat jo kymmenen vuotta sitten.

Miettisen syksyllä ilmestyvä uusi levy jatkaa vanhaa linjaa. Yhteiskunnan kyseenalaistaminen jatkuu. Paleface kannustaakin ihmisiä kapinaan.

- Kovat jätkät kyseenalaistavat auktoriteetit, mutta kovimmat jätkät kyseenalaistavat kaiken – mukaan luettuna itsensä.

Lue myös:

Miksi tämä kuulostaa niin tutulta? Paleface selittää hip hop -ilmiötä – Katso esimerkkivideot!

Milloin kusi nousi hattuun, Paleface?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>