Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Tämän takia Metallican Lars Ulrich lopetti kokaiinin käytön

$
0
0

Lars Ulrich ei käytä edes alkoholia lastensa nähden.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
The Mirror, Gigwise

Metallican rumpali Lars Ulrich kertoo The Mirror -lehden haastattelussa, että hän käytti kokaiinia, jotta ei sammuisi ryyppyillan aikana liian aikaisin. Hän ei omien sanojensa mukaan ole ikinä ollut koukussa kokaiiniin.

- Humalluin nuorempana aina muita nopeammin. Huomasin, että jos käytän hieman kokaiinia, pystyin olemaan tolpillani pidemmän aikaa. Pidin kokaiinin tuomasta sosiaalisuudesta ja vaarallisuudesta, Ulrich kertoo.

Omien sanojensa mukaan Ulrich ei ikinä ole ollut koukussa kokaiiniin. 10 vuotta sitten Ulrich luki Oasiksen Noel Gallagherista kertovan haastattelun, jossa Gallagher sanoi lopettaneensa kokaiinin käytön.

- Ajattelin, että tuohan on tosi coolia ja jollain lailla rehellistä. Eräänä päivänä herätessäni päätin vain lopettaa aineen käytön.

Nykyään Ulrich on musanteon ohella keskittynyt perhe-elämän pyörittämiseen.

- Minulla on kolme lasta kolmessa eri koulussa ja heillä on kolme eri kaveripiiriä. Heidän kuljettaminen kouluihin, harrastuksiin ja kavereille vie aikaa.

Musiikkia Ulrich ehtii tehdä vietyään lapset kouluun.

- Puoli yhdeksältä aamulla on mahdollista soittaa rock-musiikkia, Ulrich sanoo.

Lue myös:

Metallican jäsenet tunnustautuvat beliebereiksi

Kaksoisolentojen rumpalikilpailu jatkuu – nyt haastetaan Metallican Ulrich


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>