Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Tutkimus: Sosiaalinen media on entistä tärkeämpi osa musiikin kulutusta

$
0
0

Tuore pohjoismainen tutkimus paljastaa sosiaalisen median tärkeyden musiikin kuluttajille.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Teosto

Teoston ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen teettämässä kuluttajatutkimuksessa huomattiin sosiaalisen median nousseen merkittäväksi osaksi musiikin kulutusta. Suomalaisista 15 – 25-vuotiaista 48 prosenttia jakaa linkkejä musiikkikappaleisiin sosiaalisessa mediassa. Koko väestön osalta luku on 30 prosenttia.

Kaikkia sosiaalisen median palveluita tarkastellessa havaittiin, että Cheek on Suomen seuratuin artisti. 

Tutkimuksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista sanoo löytävänsä uutta kiinnostavaa musiikkia sosiaalisen median kautta ja 9 prosenttia kuuntelee jaettuja soittolistoja musiikkipalveluissa. Vastaajien mielestä suomalaista musiikkia löytyy hyvin myös digitaalisista palveluista. 

Tutkimustulosten laajempi julkistus on syksyllä. Tutkimuksen avulla haettiin vastauksia mm. siihen, mitkä seikat vaikuttavat rahankäyttöön digitaalisissa palveluissa ja palvelujen käyttöönottoon, minkälaisia eroja Pohjoismaiden välillä on ja mistä ne johtuvat. Kuluttajilta kysyttiin erilaisten musiikkipalvelujen, videopalvelujen, laajakaistojen ja sosiaalisen median käytöstä, rahankäytöstä sekä asenteista.

Kyselytutkimus käynnisti tutkimusyhteistyön Teoston ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen Kodan (Tanska) ja Tonon (Norja) kanssa. Tutkimuksen toteuttajana toimi Taloustutkimus Oy.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>