Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Foliohattu ja maito-Pekka

$
0
0

YleX Etusivun Henkan mielestä suomalaiset ovat onnekkaita eläkekeskustelun keskellä.

Kirjoittaja: 
Henry Tikkanen

Tekisi mieli kirjoittaa jalkapallosta. Tai rockmusiikista. Kirjoitan kuitenkin sodasta.

Sotarikoksia tutkivan YK:n komission jäsen Carla Del Ponte totesi taannoin, että Syyrian sisällissota on vaarassa laajeta kansainväliseksi kriisiksi (Kaleva 18.6.2014).

Del Ponten pelko jäi kummittelemaan mieleeni niin sitkeästi, että päätin vetää foliohatun hetkeksi korviini asti ja viedä uhkakuvaa askeleen pidemmälle: Käveleekö maailma kuin unessa kohti kolmatta maailmansotaa?

Brittiläinen filosofi Jonathan Glover kuvailee ensimmäisen maailmansodan syttymistä teoksessaan Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria: "Vaikka suurin osa hallituksista ei halunnutkaan sotaa, ne kohtasivat vangin dilemman, jossa yksittäisten kansakuntien oman edun tavoittelu hankaloitti yhteistyötä pahimman tuloksen välttämiseksi".

Nykypäivän maailmanpolitiikan pokeripöydässä istuvat Yhdysvallat, Kiina, EU ja Venäjä. Yhteistyö on valitettavasti melko vieras käsite tälle porukalle.

Itänaapurimme pelaa bluffipeliä Ukrainan kriisin suhteen EU:ta vastaan. Neuvostoliiton aikoja haikaileva presidentti Putin käytti hyväkseen Ukrainan hankalaa sisäpoliittista tilannetta, ja kaappasi Krimin niemimaan Venäjälle. Sotkun lopputuloksena EU:n itärajalla tikittää aikapommi: 40 miljoonan ihmisen maa, joka on vaarassa hajota.

Vaurastuva Kiina kiistelee Japanin kanssa pienestä ja hyödyttömästä saariryhmästä Itä-Kiinan merellä. Tosiasiassa kummatkin maat haluavat alueen merikauppareitit ja arvokkaat luonnonvarat haltuunsa. Isolla pelikassalla operoiva Kiina on uhkaillut olevansa valmis tarttumaan vaikka aseisiin. Japani huitoo karatelyöntejä ilmaan liittolaisensa Yhdysvaltojen selän takana.

Syyriassa vallassa roikkuva presidentti Bashar al-Assad pelaa intiaanipokeria kapinallisia vastaan, ja kaikki pelimerkit on lyöty pöytään. Sisällissota on ajanut puolet kansasta, noin 9 miljoonaa ihmistä, kiireellisen humanitaarisen avun tarpeeseen. Maa on raunioina. Lähes kolme miljoonaa on paennut maasta. Yli puoli miljoonaa ihmistä on loukkaantunut, vammautunut tai kuollut. YK ei uskalla pelata korttejaan ja puuttua tilanteeseen, koska Venäjä ja Kiina ovat omista syistään estäneet toimet veto-oikeudellaan.

Yhdysvaltojen liittolainen Israel heitti ässäparin tiskiin ja pommittaa jälleen kerran palestiinalaisalue Gazaa kiihdyttäen koston kierrettä. Ääriväkivaltainen järjestö ISIS ei puolestaan noudata mitään pelisääntöjä, ja on ajanut Irakin sekasortoon yrittäessään perustaa alueelle islamilaisen kalifaatin. Islamilainen maailma on kuohunut voimakkaasti sen jälkeen, kun Yhdysvallat kävi tykittämässä Irakin ja Afganistanin takaisin kivikaudelle 2000-luvun alkupuolella. Kuohunnan voi olettaa vain kiihtyvän.

Pienestä Suomesta katsottuna maailma matelee radallaan, mutta todellisuudessa käynnissä on kolmisenkymmentä sotaa. Yli 50 miljoonaa ihmistä on paennut väkivaltaa kotiseudultaan tai -maastaan. Tulevaisuudessa konflikteja voi lisätä ilmastonmuutoksen aiheuttamat luonnonmullistukset, kilpailu hupenevista luonnonvaroista ja juomavedestä sekä maailmanlaajuisen talouskriisiin aiheuttama kurjuus.

Me suomalaiset elämme toistaiseksi maailmassa, jossa kaikki nämä ovat vain pikku-uutisia sanomalehden ulkomaat-osion alalaidassa. Kaltaiseni foliohatut voivat kuitenkin nähdä pelottavan kehityskulun kohti globaalia pattitilannetta, joka odottaa vain "Sarajevon laukauksia" käynnistämään ketjureaktion.

Olemme onnekkaita, että kuumin puheenaihe kahvipöydissämme on se, miten ihmeessä maitoyhtiö Valion toimitusjohtaja, Pekka Laaksonen eli tuttavallisemmin maito-Pekka, voi jäädä eläkkeelle vain 58-vuotiaana. Ja vielä samaan aikaan, kun muiden eläkeikää halutaan nostaa. Ja varmasti isolla rahalla! Muka istumatyö nahkatuolissa väsyttää. Kehtaa vielä sanoa, että eläkkeellä on varmaan kivaa. Ovat nuo herrakerhon porhot röyhkeitä, tuumii duunari lounaskahviossa maitopurkkia rutistaen.

Ei pääse suomalainen veronmaksaja helpolla tässä maailmassa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>