Oletko halunnut tunnustaa rakkautesi ihastuksellesi tai jopa kosia, mutta et ole keksinyt oikeaa keinoa tai löytänyt oikeaa paikkaa. Ei hätää, Jannika B auttaa!
Jannika B:n heinäkuun aikana valmistuva musiikkivideo kappaleesta Šiva tulee sisältämään ihmisten rakkaudentunnustuksia tai salaisia viestejä ihastuksilleen. Oman kuva- tai videotervehdyksensä saa mukaan lähettämällä sen Jannika B:lle.
- Video toimii esimerkiksi väylänä tulla kaapistaan ulos ja paljastaa ihastuksensa. Odotan innolla ihania tarinoita, Jannika B kertoo YleX:lle.
Fanit ovat kertoneen Jannika B:n keikoilla artistille omia rakkaustarinoitaan. Eräs huhtikuussa artistin keikalla tavannut pariskunta kertoi Jannikalle olevansa nyt jo naimisissa. Tällaisista tapauksista syntyi ajatus tehdä rakkaudentunnustusmusiikkivideo.
- Äärimmäisen makeeta olisi, jos joku kosisi rakastettuaan musiikkivideoni kautta, Jannika B sanoo.
Myös Jannika B:lle on aikanaan tunnustettu rakkautta erikoisella tavalla.
- Se oli romanttista, mutta myös vähän pelottavaa. Postilaatikkooni oli ilmestynyt poltettu CD, jossa oli vain yksi kappale. Siinä laulettiin jotenkin, että "I want you, you can run, you can hide but I want you", Jannika B sanoo.
Tunnusta rakkautesi ja lähetä kuva tai videoviesti Jannika B:n verkkosivujen kautta. Osallistuminen päättyy tiistaina 15.7.