Ruotsalaisyhtye Icona Pop kertoi YleX:n haastattelussa sauna-kokemuksistaan ja suomalaisjuuristaan.
Ruotsalais-suomalaiset Icona Pop -kaunottaret Caroline Hjelt ja Aino Jawo eivät ole itsekään uskoa todeksi, etteivät he ole esiintyneet aiemmin Suomessa. Pop-duo on mielissään siitä, että he voivat paikata tänä vuonna viimevuotiset Ruisrock-oharinsa.
- On mahtavaa olla täällä. Tuntuu oudolta, ettemme ole vielä keikkailleet Suomessa, koska olemme puolisuomalaiisia, mimmit sanovat.
Aino on käynyt Suomessa viimeksi seitsemän vuotta sitten hänen mummonsa luona Kokkolassa.
- Olen viettänyt siellä kaikki kesät.
Caroline on puolestaan nähnyt suomalaisia sukulaisiaan viimeksi kuusi vuotta sitten.
- Olen kaivannut perhelomia, kun olemme matkustelleet bändin kanssa niin paljon.
Laulajat käyvät sekasaunassa
Icona Pop -laulajat ovat innoissaan siitä, että Ruisrockin Rantalavan takaa löytyy sauna.
- Meidän täytyy mennä sinne! Kun menemme saunaan, sanomme kaikille, että voimme tehdä tätä kauemmin kuin muut, koska olemme suomalaisia. Kerran pyörryin, koska en halunnut luovuttaa, ja olin liian kauan saunassa, Aino kertoo.
Laulajat tarkastivat myös ensitöikseen hotellissa, onko siellä saunaa. Duo kertoo, että he eivät tarvitse erillisiä saunavuoroja, vaan voivat mennä suomalaisittain sekasaunaan.
- Rakastamme sekasaunaa! Meillä on paljon miespuolisia kavereita ja haluamme saunoa heidän kanssaan ja juoda kaljaa. Joskus on eri vuorot, mutta silloin yritämme livahtaa poikien puolelle. Joudumme usein vaikeuksiin sen takia, mutta silloin esitämme vain tietämätöntä.
Icona Pop-kaunottaret eivät laita bikineitä päälle sekasaunassa. Pyyhe riittää, he kertovat. Kaksikolla on myös toiveita saunakavereiden suhteen.
- Saunassa pitää olla hauskaa. Princen kanssa voisi olla hyvät keskustelut. Myös Saksan jalkapallojoukkueen kanssa olisi kiva saunoa, koska he ovat niin kuumia. Emme halua nimetä ketään suomalaista saunakaveria, koska haluamme jaksaa saunassa pisimpään.