Anssi Kela avaa blogikirjoituksessaan, kuinka paljon hittibiisillä tienaa, kun ynnätään Spotify- ja tekijänoikeustulot sekä kappaleen myynnistä saadut rojaltit.
Anssi Kela tienasi viime vuonna Levoton tyttö -hitillään bruttona yhteensä 75 694 euroa, josta hän on maksanut veroina lähes puolet pois. Blogissaan Kela kertoo, kuinka tulot syntyivät.
Streaming
Streaming-palveluita on Spotifyn lisäksi muitakin, mutta Spotify on niin ylivoimainen ykkönen, että käytännössä streamingistä puhuttaessa voidaan puhua Spotifysta.
Levoton tyttö kuunneltiin streaming-palveluissa vuoden 2013 aikana kaikkiaan 1 253 640 kertaa. Koko viime vuoden aikana Kela tienasi kappaleella Spotifyn kautta 3 098 euroa.
Tämän lisäksi Teosto tilitti samoista kuunteluista tekijänoikeuskorvauksia 1 302 euroa. Tienasin siis Levottomalla tytöllä streaming-palveluista kaikkiaan 4 400 euroa, Kela kirjoittaa uudessa blogitekstissään.
Yhdestä Spotify-soittokerrasta Kela nettosi siis 0,0035 euroa. Yksittäisen kappaleen kertasoittosumma voi vaihdella artistin sopimuksen mukaan.
Download-myynti
Download-myynnillä tarkoitetaan kappaleen ostamista iTunes Storen kaltaisista palveluista. Erilaisista latauspalveluista Levoton tyttö -sinkkua ostettiin viime vuoden aikana yhteensä 2 042 kertaa. Näillä ostoilla Kelan tilipussi kasvoi levy-yhtiön maksamat rojaltit että Teoston tilittämät korvaukset yhteenlaskettuna 931 euroa.
Radiosoitto
Suurimmat tienestit kappaleesta Kela sai sen radiosoiton kautta.
soi vuonna 2013 kaupallisilla kanavilla 5 530 kertaa ja YLEn kanavilla 659 kertaa.
- Teosto tilitti minulle Levottoman tytön vuoden 2013 radiosoitoista 37 769 euroa. Gramexilta tuli 20 944 euroa. Yhteensä Levoton tyttö jauhoi minulle radiossa 58 713 euroa, Kela kirjoittaa.
Yhdestä radiosoitosta Kela nettosi noin kuusi euroa. Summa ei kuitenkaan ole vakio ja se riippuu radiokanavasta ja soittoajasta.
- YLEn kanavalta yhdestä soitosta saattaa saada yli 20 euroa siinä missä pienen paikallisradion soitosta tilitetään nelisenkymmentä senttiä. Myös vuorokaudenaika vaikuttaa: päivällä tienaa enemmän kuin yöllä, Kela kirjoittaa.
Muut tilitykset
Teosto tilittää tekijöille myös keikoilla esitetyistä kappaleista. Vuonna 2013 Levoton tyttö kuului ohjelmistoon Kelan jokaisella keikalla. Näillä esityksillä Kela nettosi Teostolta yhteensä 686 euroa.
Tv-kanavat maksavat musiikin esittämisestä (konserttitaltioinnit, musiikkivideot) aivan samoin kuin radiotkin. Teosto tilitti Kelalle Levottoman tytön tv-esityksistä 8 071 euroa.
Lisäksi Teosto tilittää erilaisia tallennuslupamaksuja sekä ulkomailta tulevia radio- ja tv-soittoja. Näistä kertyi viime vuonna 2 893 euroa.
Yhteensä lisätilityksistä pamahti Kelan tilille 11 650 euroa.