Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Kopelointia ja salakuvausta – festivaalikävijä voi joutua ahdistelun uhriksi

$
0
0

Viime aikoina ahdisteluun ovat puuttuneet esiintyvät artistitkin. Esimerkiksi Jannika B keskeyttäisi keikan ahdistelua nähdessään.

Kirjoittaja: 
Kati Pehkonen

Väestöliitto ja Tyttöjen talot saavat kesän jälkeen yhteydenottoja seksuaalisen ahdistelun uhriksi joutuneilta festivaalikävijöiltä. Yleensä ahdistelu on epäasiallista koskettelua, hipelöintiä tai asiattomia puheita.

– Aina kun koolla on paljon porukkaa ja aikuisia, niin riski ahdistelun kohteeksi joutumisesta kasvaa. Varsinkin jos alkoholia on tarjolla, sanoo seksuaaliterapeutti Kirsi Porras Väestöliitosta.

Viime aikoina seksuaaliseen ahdisteluun keikoilla ja festivaaleilla ovat puuttuneet artistitkin. Esimerkiksi rock-tähti Aaron Lewisin vihapurkaus nuorta tyttöä kopeloivalle keikkayleisölle tallentui Youtubeen, mistä se lähti kiertämään sosiaalisessa mediassa.

Myös Suomessa esimerkiksi THL:n Mun kroppa. Mun päätös -kampanjassa moni eturivin artisti kampanjoi nuorten seksuaalista ahdistelua vastaan.
Kampanjassa mukana oleva laulaja Jannika B keskeyttäisi keikan ahdistelun vuoksi samaan tapaan kuin musiikki loppuu tappelustakin.

– Ainakin itse huudan heti mikkiin, että nyt keikka seis ja toiminta loppuu, tai keikka loppuu myös, Jannika B sanoo.

Varaudu etukäteen

Seksuaaliselta häirinnältä välttyy parhaiten suunnittelemalla etukäteen, miten esimerkiksi asiattomaan kosketteluun reagoi.
Väestöliiton Kirsi Porras suosittelee miettimään asiaa porukalla ennen festivaaleille lähtemistä.

– Jotkut ovat kehittäneet koodikieltä, voi tietyllä tavalla katsoa toista, jos tarvitsee apua. Tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, että tavataan uusia ihmisiä ja sitten alkaa tapahtua epäasiallista lähentelyä tai koskettelua. Silloin voi tarvita kaveria tueksi, että miten irrottautua tällaisesta tilanteesta.

Uusi ilmiö ahdistelussa on ahdistelun tai seksin kuvaaminen kännyköillä. Myös tällaiseen tilanteeseen kannattaa Portaan mukaan varautua etukäteen.

– Näitä tapahtuu harvoin, mutta sitten jos tapahtuu, on todella epämiellyttävä yllätys löytää foorumeilta kuvamateriaalia, jossa itse on kohteena.
THL:n kehittämispäällikkö Minna Piispa muistuttaa, että omat rajansa saa aina pitää.

– On ikävää, että tulee ilmiöitä, että kaikkien pitää suostua esimerkiksi kopelointiin. Jokaisella on itsellään oikeus päättää omat rajansa.

Jannika B kehottaa puuttumaan ahdisteluun heti.

– Pitää uskaltaa riuhtasta itsensä irti siitä tilanteesta. Ja varsinkin festareilla sitä väkimassaa on, niin vaikka huutaa ja kiljua. Ei ainakaan hyväksy hiljaa sitä epäasiallista koskettelua.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>