Cheek julkaisi tänään 2. heinäkuuta Äärirajoille-nimisen kappaleen, jonka musiikkivideo on kuvattu Islannin jylhissä maisemissa.
Cheekin tuore Äärirajoille-musavideo näyttää upealta, mutta sen tekeminen oli kaikkea muuta kuin hienoa. Islannin sääolot veivät työryhmän kirjaimellisesti äärirajoille, ja kallis helikopterikin oli jäädä käyttämättömäksi.
- Kuvausmatka oli antoisa ja tapahtumarikas. Meillä oli tiukka aikataulu, joka stressasi jo valmiiksi. Ensimmäisenä kuvauspäivänä satoi koko ajan. Olimme vuokranneet helikopteriryhmän, jonka tuntihinta raksutti koko ajan ja taivaalta tuli tihkua. Se alkoi mennä ahdistavaksi. Jouduimme ajamaan noin 400 kilometriä paremman sään perässä, videon ohjaaja Hannu Aukia kertoo YleX:lle.
Työryhmä pelkäsi, että kallis helikopteri menee hukkaan, eikä kuvauksista tule vesisateen vuoksi mitään. Paikallinen tuottaja kuitenkin lupasi suomalaiselle kuvausryhmälle, että aurinko paistaa, kun vain jaksaa ajaa tarpeeksi kauas.
- Sitten heitin läpällä, että mennään kukkulan yli, siellä paistaa aurinko ja maisemat ovat upeat. Menimme sinne ja niinhän siinä kävi. Apulaisohjaaja tippui polvilleen maahan, kun se oli niin uskomaton huojennus. Jarekin pysyi hyvällä tuulella, vaikka itseltä meinasi jo usko loppua, ohjaaja sanoo.
Jylhissä islantilaisissa maisemissa kuvattu karu video ei ole Cheekille ominaisin, sillä bileräppärin videoissa on yleensä nähty kalliita autoja ja kauniita naisia. Myös ohjaaja olisi alun perin halunnut videoon islantilaisia naisia minkkiturkeissa kuumaan lähteeseen. Tiimi kuitenkin totesi yhteistuumin, että syvällinen biisi tarvitsee toisenlaisen videon tuekseen.
- Äärirajoille meneminen oli videon referenssi. Cheek nukkui muun työryhmän kanssa kiltisti pienessä mökissä viltin alla. Kyllä hän protestoi, kun pääsimme nukkumaan neljältä aamuyöllä. Cheek oli aika väsynyt mies siinä vaiheessa ja sanoi, että kunpa tämä kaikki olisi jo ohi, Aukia kertoo.
Cheekin Äärirajoille-videossa on paljon samaa kuin Jenni Vartiaisen karun kauniissa Junat ja naiset -videossa, joka on sekin kuvattu Islannissa. Saarivaltio ei kuitenkaan ollut Cheekin alkuperäissuunnitelma.
- Ei tuollaista videota voi Vihdin metsissä tehdä. Jos haluaa saada jylhiä maisemia Suomessa, niin pitää mennä Kilpisjärvelle. Sitä me ajattelimmekin aluksi, mutta siellä on lunta ja sinne kestää noin kuusi tuntia mennä. Tuotannollinen arvo on Islannissa parempi, Aukia perustelee.
Katso video alta.
Cheek esiintyy Ruisrockissa perjantaina 4. heinäkuuta.