Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Näin tietokoneen näyttöä katsotaan oikein

$
0
0

Tietokoneen näytön liiallinen tuijottelu rasittaa silmiä. Silmätautiopin professorin Tero Kivelän mukaan tabletti on tietokoneen näyttöä parempi vaihtoehto silmille, koska tablettia luetaan samalta etäisyydeltä kuin kirjaa.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Liika lukeminen tai näytön tuijottelu voi laittaa silmät koville. Silmien rasittuminen on yleistä ja työllistää optikkoja. Lisäksi vaivat voivat olla kantajilleen harmillisia.

– Silmissä voi alkaa tuntua kirvelyä, vetistymistä tai hankauksen tunnetta. Toinen melko yleinen oire on epämääräinen päänsäryn kaltainen oire, joka voi tuntua otsalla keskellä päätä, kertoo Helsingin yliopiston silmätautiopin professori Tero Kivelä Yle Uutisten haastattelussa.

Lisäksi näytöltä katsoessa teksti voi hajota kahdeksi, jos silmän rasituksen taustalla on piilevää hajataittoa.

– Hajataiton aiheuttamaa rasitusta voi korjata bodaamalla silmiä, sanoo Kivelä. Bodatessa silmiä käännetään sisäänpäin kohti nenää.

Monesti rasituksen ilmeneminen kertoo juuri piilevistä silmäongelmista, haja- tai kaukotaitosta. Rasittumisessa on kuitenkin yksilöllisiä eroja.

– Toisten silmät väsyvät helpommin kuin toisten. Ihan kuin sataa metriä juostessa toiset väsyvät herkemmin, Kivelä toteaa.

Jomotus, kirvely ja muut silmien rasituksesta juontuvat oireet eivät ole terveydelle vaarallisia.

– Enemmänkin ne ovat harmillisia ja kiusallisia. Mitään vaaraa niistä ei ole silmän lihaksille, sanoo Tero Kivelä.

Padit parempia silmille kuin näyttöpäätteet

Professori Tero Kivelän mukaan iPadit ja sen kaltaiset sointuvat silmille paremmin kuin vaikkapa tietokoneen näyttöpäätteet. Padeja luetaan samasta, fysiologisemmasta, asennosta kuin kirjoja on totuttu lukemaan. Sen sijaan näyttöpäätettä katsotaan ylempää, mikä lisää rasitusta.

Lisäksi välkkyvää näyttöä katsoessa silmät kuivuvat, kun ihminen unohtaa räpytellä niitä.

– Kirjaa lukiessa räpytellään enemmän. Näyttöä katsoessa se alitajuisesti unohtuu, sanoo Kivelä.

Mitään tuntirajoituksia näytön edessä istuville Kivelällä ei ole antaa, sillä silmien rasittuminen on yksilökohtaista.

Lue laajempi artikkeli Yle Uutisten sivuilta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>