Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Nelly Jurassic Rockin lauantain pääesiintyjäksi

$
0
0

Hiphopin, R&B:n ja pop-musiikin supertähti Nelly saapuu viimeinkin Suomeen. Lukemattomista jättihiteistään tunnettu yhdysvaltalaisartisti nousee lavalle Jurassic Rockin lauantai-illan pääesiintyjänä.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Jurassic Rock

Yhdysvaltalainen rap-tähti Nelly esiintyy Jurassic Rockin lauantai-illan pääesiintyjänä. Elokuussa ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Nelly on myynyt kymmeniä miljoonia albumeja, palkittu kolmesti Yhdysvaltojen arvostetuimmalla musiikkipalkinnolla Grammylla, näytellyt Hollywood-elokuvissa, kerännyt lukemattomia listaykkösiä ja platinalevyjä ympäri maailmaa sekä noussut supertähdeksi planeettamme jokaisella kolkalla. Artistin uusin pitkäsoitto on viime syksynä julkaistu seitsemäs Nelly-albumi M.O..

Jo vuoden 2000 esikoislevyllään Country Grammar läpimurron tehnyt Nelly nousi Suomessakin jättisuosioon viimeistään Nellyville-kakkosalbumin (2002) myötä. Hot in Herre- ja Destiny's Childista tutun Kelly Rowlandin kanssa duetoitu Dilemma olivat julkaisuvuotensa suurimpia hittejä, ja sittemmin Nellyn suosio on vain kasvanut ja miehen yhteistyökumppaneiden lista komistunut entisestään. Artisti on levyttänyt muun muassa Pharrellin, P. Diddyn, Christina Aguileran, Nicki Minajin ja Justin Timberlaken kanssa.

Uusina kotimaisina niminä Mikkelissä järjestettäville festivaaleille ovat vahvistuneet valtaisaa suosiota nauttiva hiphop-kaksikko JVG, suomipop-artisti Erin, Kullankaivajat-yhtyeensä kanssa keikkaileva Stig, PMMP:stä tutuista muusikoista koostuva My First Band, Panteran tuotantoa esittämällä rahaa hyväntekeväisyyteen keräävä Dimebag Beyond Forever 2014, viihdyttäviä tulkintoja pop-hiteistä esittävä Varusmiessoittokunnan Showband sekä molempina päivinä esiintyvät Jurassic Rockin vakiokasvot OuSnap! DJs.

Viimeisten kiinnitysten myötä Jurassic Rockin ohjelma on nyt valmis ja päiväjaot julkistettu. Samalla myös päiväkohtaiset festivaaliliput ovat tulleet myyntiin. 

Jurassic Rock Mikkelissä 8.–10. elokuuta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>