Stingin konsertti katsottavissa Yle Areenassa vielä 24. kesäkuuta.
Lähde:
Yle Areena
Sting palaa Viimeinen laiva -konsertissa lapsuutensa maisemiin ja esittää lauluja laivanrakennusteollisuudesta. Konsertti on kuvattu New Yorkissa lokakuussa 2013.
Laulujen pohjana on tarina työttömäksi jääneistä laivanrakentajista, jotka unelmoivat rakentavansa vielä yhden laivan - ei laivayhtiölle vaan itselleen, oman itsekunnioituksensa ja ihmisarvonsa merkiksi.
Stingin lisäksi konsertissa esiintyvät näyttelijä-laulaja Jimmy Nail, Jo Lawry, Wilson Family sekä 14-jäseninen yhtye, jonka soittajat ovat Stingin tavoin kotoisin Koillis-Englannista.
Katso konsertti alta tai Yle Areenasta.