Rytmiorkesteri Kuningasidea ponnahti koko Suomen tietoisuuteen keväällä 2012. Bändin solisti muistelee lämmöllä hetkeä, kun yhtyeen kappale soi ensimmäistä kertaa radiossa.
Kuningasidea vastasi kesän 2012 suurimmasta hitistä Enemmän duoo ku sooloo, joka sai ensisoittonsa YleX:ssä saman vuoden keväällä. Yhtyeen laulaja Väinöväinö ei muista tarkalleen tilannetta, jossa kuuli yhtyeen musiikkia YleX:n taajuudella ensimmäistä kertaa, mutta tunne on jäänyt mieleen.
- Saatan huijata, mutta mulla on sellainen tutina että istuin autossa biisin soidessa ensimmäisen kerran. Muistan sen kun kappaleen alun pilliriffi pärähti ilmoille, muusikko kertaa.
Väinöväinö kertoo ajatustensa olleen tuolloin ristiriitaiset, sillä muusikko ei ollut varma, soisiko biisi joskus uudelleenkin.
- Hyvä fiilishän siitä tuli. Ei sitä osaa oikein edes käsittää, että oma musiikki soi radiossa. Hymyiltiin sinä päivänä ainakin enemmän kuin tavallisesti. Tosin jännitti, kun ei tiennyt yhtään, miten tulee käymään.
Enemmän duoo ku sooloo keräsi niin suuren suosion, että kappaleesta tuli lopulta YleX:n vuoden 2012 soitetuin kappale.
- Se on ihmeellistä. Ei sitä voi vieläkään oikein ymmärtää. Ehkä sen pystyy hahmottamaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, Väinöväinö kertoo.