Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Mew tekee spesiaalikeikan Tavastialla marraskuussa

$
0
0

Tanskalaisyhtye Mew tekee loppusyksystä Pohjoismaissa harvinaislaatuisen sarjan intiimejä klubikeikkoja, joista Suomikin saa osansa marraskuussa.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
LiveNation

Mew'n Pohjoismaiden klubikiertue käynnistyy Helsingin Tavastialta keskiviikkona 5. marraskuuta, joten suomalaisfanit pääsevät kuulemaan yhtyeen uutta musiikkia livenä ensimmäisinä. Keikan lipunmyynti alkaa Tiketissä keskiviikkona 18. kesäkuuta.

Keikoilla on luvassa kokonaan uutta biisimateriaalia sekä vanhemman tuotannnon parhaimmistoa. 

Lauantaina Mew yllätti faninsa Tanskan festarikeikallaan tuomalla takaisin riveihinsä basisti Johan Wohlertin, joka jätti bändin vuonna 2006. Yhtye kertoo Wohlertin paluun olevan vakituinen ja bändi nähdään jatkossa keikoilla taas alkuperäiskokoonpanossaan nelikkona.

Yhdeksi Skandinavian arvostetuimmista bändeistä noussut Mew on vieraillut Suomessa moneen otteeseen ja kasvanut suomalaisille tuntemattomasta Kent-lämmittelijästä isoimpien festivaalien pääesiintyjä- ja hallikeikkatasolle. Marraskuun klubikiertue onkin bändin mittakaavassa todellinen harvinaisuus.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>