Idolsin tämän kauden finaalissa vastassa olivat oululainen Mitra ja raaseporilainen Joseph. Finaalilähetyksessä nähtiin finalistien esitysten lisäksi myös tuomareiden esityksiä.
Idols-finalistit esittivät finaalissa omat biisivalintansa, tuomareiden valitsemat kappaleet sekä finalisteille räätälöidyt uudet kappaleet.
Idols-tuomari Jussi 69:n bändi The 69 Eyes aloitti illan. Jussi otti juontaja Heikki Paasosenkin sanoin kaiken irti bändin esityksestä heiluessaan paidattomana lavalla.
Mirta esitti ensimmäisenä Alanis Morrissetten kappaleen Ironic. Kappaleen jälkeen Jussi 69 sanoi unohtaneensa, että kyseessä on kilpailu. Joseph oli valinnut omaksi aloituskappaleekseen Sean Kingstonin tunnetun biisin, Beautiful Girls. Mies takerteli hieman sanoissaan ja Sini Sabotage kertoi kundin fiilistelyjen peittävän hänen mahdolliset puutteet.
Ennen Idols-finalistien toista biisivetoa Sini Sabotage esiintyi. Sabotage aloitti soittaen pianoa ja laulaen herkästi Levikset repee -biisiä, kunnes tuttu rytmi jo raikuikin. Sini Sabotagen kanssa lavalla nähtiin myös VilleGalle, jonka läsnäolo sai Barona Areenan yleisön täysin sekaisin.
Mitralle tuomarit olivat valinneet toiseksi biisiksi Sannin hitin Me ei olla enää me. Mitra otti biisin hyvin omakseen tuomareiden mielestä.
- Taisit jysäyttää alkuperäistä paremmin, Jone Nikula sanoi.
Josephin toiseksi biisiksi tuomarit olivat valinneet hänelle esitettäväksi Elokuun rallin, Tänään lähtee. Joseph tosin unohteli sanoja ja selitteli jälkeenpäin. Tuomarit olivat kuitenkin hyvin anteeksiantavia ja kehuivat nuorukaisen rohkeaa suoritusta.
Ensimmäistä kertaa molemmille finalisteille tehtiin omat kappaleet
Ensimmäistä kertaa Suomen Idolsin historiassa molemmille finalisteille tehtiin omat kappaleet. Biisintekijätiimit tapasivat finalistit, kun heille räätälöitiin omia kappaleita. Näin haluttiin juontaja Heikki Paasosen mukaan varmistaa, että Mitra ja Joseph saavat omanalaisensa kappaleet.
Mitralle räätälöity kappale kantaa nimeä Äkkisyvää. Josephille tehtyä En aio pysähtyy -biisiä oli tekemässä muun muassa Pariisin Kevät -yhtyeen Arto Tuunela.
- Voit lähtee helposti tallaamaan Elokuun jälanjäljissä siinä genressä, Lauri Ylönen sanoi, jonka esiintymisvuoro olikin seuraavana.
Jussi 69 veikkasi äänestyksen päätyttyä Mitran voittavan kisan kuten myös Lauri Ylönen ja Jone Nikulakin, Sini Sabotage puolestaan veikkasi Josephia voittajaksi.
Lopulta Idolsin vuoden 2013 voittajaksi ylsi Mitra.
- Aivan helvetin hyvältä tuntuu, Mitra summasi tunteitaan suorassa lähetyksessä.