Räppäri Cheek vetää henkeä Olympiastadionin konserttiensa päätteeksi.
Lähde:
Warner Music
Cheek kertoo jäävänsä pitkälle tauolle kahden Olympiastadionin konserttinsa jälkeen. Räppäri aloitti 28 keikan kesäkiertueensa kesäkuun alussa. Kiertueen on tarkoitus huipentua Olympiastadionin massiivisiin konsertteihin.
Pidempi tauko on Cheekin musiikkiuran ensimmäinen. Räppäri kertoo, että yli 15 vuoden jälkeen on tarkoitus ottaa aikaa itselleen ja matkustelulle.
Räppäri kertoo, että stadionkonsertit ovat suurinta mitä hän on tehnyt, joten on aika miettiä mitä seuraavaksi on luvassa. Cheek kuitenkin lupaa, että musiikkia hän ei ole hylkäämässä. Räppärin tauon tarkka pituus ei ole vielä tiedossa.