Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Summer Upin järjestäjä tähtää oman genrensä suurimmaksi

$
0
0

Summer Up Oy:n toimitusjohtaja sanoo, että tavoitteena on järjestää ainakin kuutta tai seitsemää suuren mittaluokan tapahtumaa.

Yle Uutiset kertoo, että lahtelainen Summer Up -osakeyhtiö tähtää Suomen johtavaksi uuden musiikin tapahtumien järjestäjäksi. Se on ostanut merkittävän osuuden kahdesta genren olemassaolevasta tapahtumasta. Kaupoista kerrotaan lisää lähikuukausina sanoo toimitusjohtaja Martin Mustonen.

- Emme tosin ole ostaneet tapahtumia kokonaan itsellemme vaan alkuperäisiä perustajia on edelleen toiminnassa mukana. Haluamme olla parhaita uuden musiikin tapahtumien järjestäjiä Suomessa, ottaa markkinat haltuun, Mustonen sanoo Yle Uutisille.

Summer Up Oy aikoo hankkia omistukseensa muitakin tapahtumia. Parin vuoden sisällä sen tavoitteena on järjestää kuutta tai seitsemää suuren mittaluokan tapahtumaa. Näihin kuuluvat sen nimikkofestivaali, Goom-risteily ja Summer Up Cruise -risteily.

HimosLomat-konserni osti tänä syksynä osuuden Summer Upista. Mustonen sanoo, että se on vahvistanut lahtelaisyritystä entisestään.

Lue lisää Yle Uutisten jutusta: Summer Up haalii omistukseensa urbaanin musiikin tapahtumia


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles


Myydään Sarfvik golfosake



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>