Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Riita poikki – väitöskirja paljastaa kuka on Suomen aidoin räppäri

$
0
0

Tohtoriksi väittelevä Elina Westinen armahtaa väitöskirjallaan kaikki artistien aitoudesta kinaavat fanit. Westinen toteaa väitöskirjassaan, että New Yorkin rap -tyyliä ihannoiva urbaani Cheek on yhtä aito kuin Sodankylää puolustava Stepa tai kaiken keskellä räppäävä Pyhimys.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Elina Westinen tutki väitöskirjatyössään miten kolme suomalaista rap-artistia, Cheek, Pyhimys ja Stepa, rakentavat autenttisuuttaan. Westinen selvitti miten artistit rakentavat aitoutta lyriikoilla ja kuinka autentisuus ilmeni hänen tekemissään haastatteluissa. Westinen itse on hiphop-kulttuurin ja rapmusiikin fanittaja, mutta ei antanut sen häiritä väitöskirjatyötään. Pikeminkin päinvastoin.

Erityisesti Westinen tutki artistien kieltä ja diskurssia. Westisen mukaan tutkitut artistit käyttävät erilaisia keinoja rakentaakseen itsensä autenttisina artisteina. Lyriikoissa suositaan eri kieliä, murteita ja slangia. Lisäksi he kertovat erilaisia tarinoita, käsittelevät monia eri aiheita ja tekevät lukuisia kulttuurisia viittauksia.

Johdonmukaista aitoutta

– Artistien aitouden rakentaminen vaikuttaa johdonmukaiselta. Heistä muodostui aika samanlainen kuva sekä lyriikoiden, haastatteluiden ja keikkahavaintojen perusteella, summaa Westinen Yle Uutisten haastattelussa

Sodankylästä kotoisin oleva Stepa rakentaa lyriikoissaan periferian ja maakuntien puolustajan paikallista ääntä. Pyhimys puolestaan kokee olevansa niin keskellä kuin mahdollista.

– Kaikki kolme ovat täysin aitoja rap-artisteja, kukin omalla uniikilla tavallaan, arvioi Westinen.

Pyhimys ottaa voimakkaasti kantaa

Cheek luo lyriikoissaan kuvaa itsestään Suomen globaalisti orientoituneena rap-messiaana. Pyhimys puolestaan hyödyntää kappaleissaan vähemmistön ääntä ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin: kansalliseen historiaan, käänteiseen syrjintään ja jopa kielipolitiikkaan.

Westisen haastattelussa Cheek arvioi olevansa Suomen jenkein räppäri maan hiphop-skenessä. Pyhimys taas kokee pystyvänsä tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa. Stepa puolestaan kertoo, että hänet on kerran tunnistettu Helsingissä ja hän tuntee olevansa siunattu, kun saa olla mukana Joku Roti -porukassa.

Kaikki kolme korostavat autenttisuutta itselleen aitona pysymisenä, mutta aitous merkitsee kuitenkin heille eri asioita.

– Kaiken kaikkiaan hiphop-autenttisuutta ei tulisi ymmärtää kahtiajakojen kautta, vaan sen tulisi nähdä rakentuvan monimuotoisin tavoin kielen ja diskurssin kautta, Westinen esittää.

Rap on on merkittävää musiikki- ja populaarikulttuuria

Hiphop-kulttuurilla ja rap-musiikilla on suuri merkitys suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Rap antaa nuorille äänen, jonka kautta he voivat käsitellä niin paikallisia, kansallisia kuin globaalejakin aiheita. Se voi auttaa heitä ilmaisemaan itseään, käsittelemään omia huoliaan ja täten saavuttamaan uudenlaista toimijuutta ja osallisuutta niin omassa elämässään kuin yhteiskunnassakin.

– Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että hiphop-kulttuuri ja rap-musiikki tarjoavat olennaisia keinoja ja tapoja ymmärtää monen suomalaisen nykynuoren ajattelua, arvoja, kielenkäyttöä ja tyyliä, Westinen tiivistää.

Tutkimus myös tukee aiempien tutkimusten näkemystä siitä, ettei globaalisti levinnyt hiphop-kulttuuri ole niin sidoksissa afroamerikkalaiseen alkuperään. Suomalainen hiphop-kulttuuri toki linkittyy muihin vastaaviin, mutta on samanaikaisesti uniikki ja monipuolinen ilmiö, jolla on jo oma historiansa, aiheensa ja tekijänsä.

– Monet tutkijat korostavat, että rap-musiikki toimii valmiin paikallisen tarinankerrontaperinteen jatkumona, kertoo Westinen.

Rap-ilmiö räjähti käsiin

Rap-fanina ja tutkijana Westinen myöntää, että on ollut mielenkiintoista seurata kun 2009 alkaneen tutkimuksen aikana Suomi-rap on "räjähtänyt käsiin".

– Suomi-rap voi tällä hetkellä erittäin hyvin ja se on monipuolista. Näiden kolmen lisäksi alalla on kymmeniä ellei satoja artisteja eri paikkakunnilla ja nämä kolme ovat auttaneet puolestaan uusia nuoria rap-artisteja uralle monellakin eri tavalla, iloitsee Westinen.

Elinalle itselleen rap ollut tärkeää eikä hän ole yrittänyt peittää olevansa rap-fani.

– Rapmusiikki on minun oman elämän soundtrack, se liittyy tosi moneen hetkeen ja ihmiseen, tiivistää Westinen.

FM Elina Westisen englannin kielen väitöskirja Autenttisuuden diskursiivinen rakentuminen: Resurssit, skaalat ja polysentrisyys suomalaisessa hiphop-kulttuurissa tarkastetaan 15. kesäkuuta Jyväskylässä. Westinen kirjoitti ylioppilaaksi Lappeenrannan lyseon lukiosta 2001 ja valmistui filosofian maisteriksi 2007 Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä Westinen työskentelee tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston kielten laitoksella.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>