YleX:n Uuden musiikin iltavuoro esittelee radiossa ja netissä demoasteella olevia Kellarin bändejä ja artisteja maanantaista torstaihin. Viikon parhaaksi Kellaribändiksi YleX:n musiikkitoimittajat valitsivat tällä kertaa S&M -yhtyeen.
Uuden musiikin iltavuoron musiikkitoimittajat valitsivat viime viikon Kellaribändeistä parhaaksi S&M-yhtyeen seuraavin sanoin:
- Perinnetietoista suomipoppunk-tunnelmointia Kollaa Kestää vanavedessä. Riipivä melankolia yhdistyy päällekäyvään ajoon. Homma toimii!
Milloin ja miten aloititte musan tekemisen?
- Kitaristi-laulaja Santtu aloitti serkkunsa kanssa joskus 9-vuotiaana vetämään landolalla AC/DC:tä. Päin helvettiä tietty, mutta lujaa. Basisti Mikko aloitti jokin aika sitten. Rumpali Noksu on vetänyt rummuilla kovaa ja päin helvettiä noin 12-vuotiaasta asti.
Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?
- Tämä.
Kuinka paljon olette keikkailleet ja minkälainen live-bändi olette?
- Kaksi keikka ollaan vasta soitettu Helsingissä. Lepakkomiehessä ja Semifinalissa järjestetyssä Pertti Rockissa, joka on siis Pertti Kurikan Nimipäivien joka vuosi järkkäämä. Ollaan aika alussa vielä, mutta intoa piisaa!
Mihin tähtäätte, onko musiikki vain harrastus vai haluatteko siitä ammatin?
- Kaikki meistä ovat soittaneet musaa jo yli 10 vuotta, joten tätä tehtäisiin joka tapauksessa.
Ketkä ovat esikuvianne?
- Meillä on kaikilla vähän erilaiset esikuvat. Santun esikuva on MotörheadinLemmy, joka ei kuole koskaan ja Johnny Thunders, kun se pystyy tekemään musaa, vaikka on kovasti opiaattiriippuvainen. Ja sitten on tietenkin DeeDee Ramone, Stiv Bators ja monta muuta. Mikko tykkää muun muassa J.M.K.E.:stä tutusta Villu Tammesta. Noksun esikuva on rumpali Josh Freeze.
Mikä on bändin roolitus biisinteossa?
- Santtu tekee yleensä biisien aihiot aika valmiiksi, Mikko tekee hyvät bassot ja Noksu keksii sopivat rummutukset. Sitten sovitellaan.
Onko sanoituksilla tärkeä rooli?
- Tietenkin. Tää on oikeestaan tosi sanoituspohjaista kamaa. Läpät on biisin sydän.
Onko kielellä suuri merkitys?
- S&M hoitaa hommat vaikka ranskalaisittain!
Mikä inspiroi teitä musiikillisesti?
- Se, kun on erityisen päin vittua asiat. Hiljaisuus ja Mary Jane.
Miltä tuntuu, kun oma biisi soi radiossa?
- Santtu soitti muutamalle kaverille ja faijalle. Onhan se tosi siistiä! Vähän myös hämmentää.
YleX:n Kellarin kautta demoasteella olevat bändit ja artistit voivat saada musiikkiansa radioon. Lue ohjeet ja lähetä oma kappaleesi - tästä aukeaa tie tähtiin– tai vähintäänkin radioaalloille asti!