YleXPop houkutteli Oulun torin täyteen innokkaita musiikkifaneja. Gallupin perusteella yleisö vaikuttui eniten Robinin keikasta ja yleisestä tunnelmasta.
Kesärenkaat-kesäkumibiisin YleXPopissa ensimmäistä kertaa esittänyt Robin kiinnosti yleisöä. Milla ja Aino saapuivat hyvissä ajoin lavan eteen odottamaan idoliaan.
- Robin on paras. Se on niin söpö ja hyvä laulaja. Kesäkumibiisi oli myös tosi hyvä, tytöt kertoivat.
Robin-fanit kehuvat myös ilmaiskonsertin tunnelmaa. Lisäksi JVG teki vaikutuksen hassuttelemalla.
- Se oli myös parasta, kun Jare näytti kieltä ja VilleGalle hymyili kuvissa.
Roosa, Kiia ja Tiia pitivät myös Robinin keikkaa tapahtuman parhaana.
- Täällä on ollut ihan huippua. Näitä konsertteja voisi olla useamminkin. Robin on ollut paras artisti. Se on vaan niin söpö.
Marika ja Maiju eivät meinanneet aluksi löytää tosiaan yleisömeren keskeltä.
- Tunnelma on ollut parasta. Täällä on eri-ikäistä porukkaa, ja konsertti on tosi hyvä.
Anna-Kaisa ja Taru fanittivat eniten Stam1naa.
- Stam1na on ollut paras. Niillä on niin hyvää musiikkia. Täältä on löytynyt myös paljon vanhoja tuttuja, joita on päässyt jututtamaan.