Suomessa muutaman kerran esiintyneen As I Lay Dying -bändin laulaja Tim Lambesis on saanut kuuden vuoden tuomion murhan suunnittelusta.
Suomessa muutamaan otteeseen keikkailleen As I Lay Dying -yhtyeen laulaja ja perustajajäsen Tim Lambesis on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankilaan. Hän myönsi oikeudenkäynnissä syyllistyneensä vaimonsa palkkamurhan suunnitteluun.
Reuters kertoo, että 33-vuotias Lambesis kiisteli vuonna 2013 vaimonsa kanssa heidän kolmen lapsensa huoltajuudesta. Samoihin aikoihin hänen kerrotaan kysyneen henkilökohtaiselta kuntosaliohjaajaltaan neuvoa siihen, mistä voisi löytää palkkamurhaajan surmaamaan hänen vaimonsa. Kuntosaliohjaaja otti yhteyttä poliisiin, joka lähetti salaisen agenttinsa tapaamaan Lambesista.
As I Lay Dying -laulaja myönsi maksaneensa palkkamurhaajaksi tekeytyneelle poliisille murhan toteuttamisesta ennakkomaksua tuhannen dollarin edestä. Lisäksi sovittiin 19 000 dollarin jälkimaksusta.
Ennakkomaksun lisäksi Lambesis antoi poliisille kuvia vaimostaan, tämän asunnon osoitteen ja koodin, jolla kiinteistöön pääsee sisälle. Oman syyttömyytensä tueksi eli alibinsa varmistamiseksi Lambesis antoi salaiselle agentille myös päivämäärät, jolloin hän on lasten kanssa ja vaimo on yksin.
As I Lay Dyingin muut jäsenet jatkavat uuden bändin kanssa. He ovat perustaneet bändin nimeltä Wovenwar.
Lue myös:
Vaimonsa palkkamurhan suunnittelusta syytetyn rokkarin lakimies: Hän oli steroideissa
Metallibändin laulajaa epäillään vaimonsa palkkamurhan suunnittelusta