Verottaja on ensi kertaa antanut ohjeet blogikirjoituksista saatujen korvausten ilmoittamisesta.
Verottajan uuden ohjeistuksen mukaan bloggaajan pitää ilmoittaa verottajalle ansiotuloinaan myös bloggaamisesta saadut tavarat ja palvelut veronalaisena ansiotulona. Muutos koskettaa suurta joukkoa bloggaajia, kertoo Yle Uutiset.
Sama koskee lähes kaikkia rahanarvoisia etuuksia, kertoo Yle Uutisille verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen. Ilmoittamista ei aiota kuitenkaan erityisemmin valvoa.
– Sitä on vaikea yksilöidä, mistä eduista veroa pitää maksaa ja mistä ei. Ne ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mutta esineet, jotka voidaan helposti muuttaa rahaksi tai myydä, kuten esimerkiksi tabletti tai puhelin, ovat sellaisia, sanoo Manninen.
– Sen sijaan mainoslahjoiksi laskettavat tavarat ovat verovapaita.
Verottajan mukaan ohjeet tehtiin nyt, koska sekä bloggaajat että yritykset ovat niitä kyselleet.