Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Antti Tuiskusta tehdään musikaali

$
0
0

Antti Tuiskusta on tekeillä musikaali Rovaniemellä. Roolitustilaisuus on kesäkuun 7. päivä.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Poppari Antti Tuiskusta tehdään musikaali, jota esitetään Rovaniemellä, kertoo Yle Uutiset. Rovaniemeläinen teatteri, Lentävä poro, tekee musikaalin yhdessä Sokos-hotellin kanssa ja sitä tullaan esittämään pikkujoulukauden aikaan.

Esitys pohjautuu Tuiskun elämäntarinaan ja musiikkiin. Lentävän poron taiteellinen johtaja Jussi Olavi Jokinen sanoo, että idea tuli vahingossa vastaan, kun hän mietti käsikirjoittajan kanssa rovaniemeläisiä merkkihenkilöitä, joista voisi tehdä näytelmän.

- Pohdimme käsikirjoittaja Suopajärven kanssa voisiko Kekkonen-näytelmän kaltaisia tribuutteja tehdä rovaniemeläisistä ja idea Antista nousi pöydälle. Tarkemman tarkastelun myötä vitsi muuttuikin todeksi, kun tajusimme että Antti Tuiskulla on takana jo kymmenvuotinen ura suomen menestyneimpänä pop-artistina, teatterin taiteellinen johtaja sanoo Yle Uutisille.

Teatteri järjestää 7. kesäkuuta Rovaniemellä roolitustilaisuuden, jossa etsitään pääroolin esittäjää Antti-näytelmään. Vaatimuksena on loistava tanssi- ja laulutaito.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>