Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Kiinassa ensimmäistä kertaa esiintyneen HIMin keikka epäonnistui - ongelmia järjestelyissä

$
0
0

Viikonloppuna Kiinan pääkaupungissa Pekingissä järjestettiin ulkoilmafestivaali, jonka pääesiintyjä oli metalliyhtye HIM. Odotukset olivat kovat, sillä yhtye esiintyi Kiinassa ensimmäistä kertaa. 

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Kiinan kasvavat kevyen musiikin markkinat kiinnostavat ulkomaisia artisteja. Suomestakin Kiinassa on keikkaillut jo yli 70 populaarimusiikin esiintyjää. Vielä vuosituhannen alussa Kiinan hallitus katsoi karsaasti musiikkifestivaaleja, sillä rock oli paheellista ja poliittisesti arveluttavaa.

Nyt festivaaleilla näkee kymmeniä niin kiinalaisia kuin ulkomaisia bändejä. Viikonloppuna Pekingissä järjestetyn Strawberry-festivaalin pääesintyjä oli HIM, mutta keikka jouduttiin hiekkamyrskyn takia perumaan. Sää ei ole ainoa matkaan mutkia tuottanut tekijä, sillä jo Kiinan-kiertueen aloituskeikka Shanghaissa keskeytettiin.

–  Shanghaissa vedettiin sähköt pois. Tunti piti soittaa, mutta vain 25 minuuttia saatiin olla ja sitten meidät ajettiin pois lavalta, HIMin keulahahmo Ville Valo kertoo Yle Uutisten haastattelussa

Kaukana kotoa olevan bändin jäseniä harmittaa keikkabussissa.

– Tuhansia maileja on matkustettu tänne ja on soitettu 5 biisiä ja 25 minuuttia. Luojan kiitos hotellissa on baari. Kyllä se tippa varmaan linssiin silti tulee, Valo mietti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>