Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Signmark viittoo uutuusalbumillaan myös kiinaksi

$
0
0

Signmark julkaisi uusimman levynsä, joka sisältää yhdeksän kappaletta, jotka esitetään pääasiassa amerikkalaisella viittomakielellä (ASL) ja englanniksi. Uudelta albumilta löytyy myös etelä-kiinalaisella viittomakielellä esitetty kappale. 

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Signmarkilla on ollut viime vuosina vientiä eri puolilla maailmaa. Samalla hän on tutustunut eri maiden tilanteisiin. Erityisesti häntä kiinnostavat Kiinan ihmisoikeustilanne ja kiinalaisten kuurojen tilanne. Uudella albumilla onkin yksi kappale, joka esitetään etelä-kiinalaisella viittomakielellä. Asiasta kertoo Yle Uutiset.

- Kiina on valtava maa, jossa on ongelmia ihmisoikeudet eivät ole ihan kunnossa. Kuuroja on siellä todella paljon, noin kymmenen miljoonaa. Mielenkiintoinen maa herättää monenlaisia ajautuksia, ja siksi valitsin Kiinan. Pohjois- ja Etelä-Kiinan viittomakielistä eteläinen oli modernimpi, joten päädyin siihen, Signmark viittoo.

Uuden albumin julkaisukeikka järjestetään viikon kuluttua Helsingissä. Parin viikon kuluttua Signmark suuntaa ensimmäiselle Kiinaan suuntautuvalle konserttikiertueelleen.

Yhdellä uuden albumin videoista on mukana julkisuuden henkilöitä, jotka ovat olleet tekemisissä Signmarkin kanssa. Mukana videolla ovat muiden muassa presidentti Tarja Halonen ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haavisto, sekä koomikko Sami Hedberg.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>