Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Super8 & Tab kuvaajan kanssa Wappudanceihin: Materiaalin julkaisu arveluttaa

$
0
0

DJ:t kertovat kuvaavansa tällä hetkellä lähes kaikki reissunsa.

Kirjoittaja: 
JP Panttila

Wappudanceihin saapunut Super8 & Tab kertoo kuvanneensa viime aikoina paljon tekemisiään videolle. Kyseessä on jonkinlainen dokumentoimisprojekti, josta kaksikko on vielä kovin vaitonainen.

Kuvaa on kertynyt ympäri maailman.

- Esimerkiksi Jenkeissä tallennettiin yleismeininkiä. Keikoilla olemme kuvanneet ja sitä jatketaan vieläkin, että jos joku haluaa päästä kuviin, niin kannattaa heilua keikoilla, Tab sanoo.

Kotimaassa videolle on tallentunut supertähden vierailu.

- Kuvasimme, kun Paul Van Dyk kävi studiollamme Helsingissä väsäämässä meidän kanssa uutta biisiä.

Tarkoitus on julkaista jotain, mutta aivan lukkoon materiaalin paljastamista ei ole vielä lyöty. Videota saatetaan Tabin mukaan julkaista samalla, kun uusi levy tulee ulos tänä vuonna. Toisaalta, mikäli materiaali kestää päivänvalon, sille saattaa olla käyttöä Super8 & Tabin 10-vuotisjuhlissa vuonna 2015.

- Työstämme juuri uutta levyä, joka julkaistaan tänä vuonna. Osa materiaalista saattaa päätyä sille levylle. Voi olla, että julkaistaan sitä kuvaa viisi sekuntia tai viisi tuntia, Tab kertoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>