Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Netflixin esimerkki kiinnostaa: Myös Yahoo tekee omia tv-sarjoja

$
0
0

Yahoo tekee kaksi omaa komediasarjaa.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
The New York Times

The New York Times kertoo, että hakukone- ja sähköpostiyhtiönä aiemmin tunnettu Yahoo on aloittanut omien tv-sarjojen valmistelun. Sarjat julkaistaan netissä muun muassa sen omassa Yahoo Screen! -palvelussa, joka on toiminut jo muutaman vuoden.

Julkistuksen mukaan tekeillä on kaksi komediasarjaa. Other Space -niminen sarja sijoittuu avaruuteen ja Sin City Saints puolestaan kertoo koripallojoukkueesta. Molemmat julkaistaan ensi vuonna ja niihin tehdään kahdeksan puolen tunnin jaksoa. Toisen sarjan tekijäksi on palkattu muun muassa Hollywood-ohjaaja Paul Feig, joka on luonut kulttisarja Freaks and Geeksin sekä ohjannut The Office -sarjaa.

Yahoo ei jätä panostustaan pelkästään omien sarjojensa varaan vaan tarkoitus on nostaa oman sivuston suosiota myös tuomalla sinne isojen artisitien keikkoja. Konserttijärjestäjä Live Nationin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Yahoo lähettää yhden konsertin suorana sivustollaan vuoden jokaisena päivänä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>