Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Ilosaarirock julkaisi ensimmäiset artistikiinnityksensä

$
0
0

Joensuun Ilosaarirock julkaisi ensimmäiset artistikiinnityksensä ensi kesälle. Laulurinteelle saapuvat heinäkuussa ensimmäistä kertaa soolourallaan Suomessa esiintyvä kauhurokkari Rob Zombie sekä Los Angelesista saapuva popyhtye Haim.

Kirjoittaja: 
Maria
Lähde: 
Ilosaarirock

Viime kesänä yleisöennätyksen tehnyt Joensuun Ilosaarirock julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä. Laulurinteelle esiintymään saapuvat Rob Zombie ja Haim.

Muusikko ja elokuvaohjaaja Rob Zombie aloitti uransa jo 1980-luvulla suurta suosiota nauttineessa White Zombie -yhtyeessä. Rob Zombie on myynyt urallaan yli 15 miljoonaa albumia ja ollut seitsemän kertaa ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi. Ilosaarirockin keikka on kauhukuvastolla flirttailevan artistin ensimmäinen esiintyminen Suomessa.

Lokakuussa ensimmäisen albuminsa Days Are Gone julkaissut popkomeetta Haim koostuu nimensä mukaisesti kolmesta Haimin sisaruksesta. Siskostrio soittaa häpeilemätöntä poprockia, joka lainaa elementtejä aikuisrockista, folkista ja vuosituhannen vaihteen r'n'b:stä. Suomessakin yhtyeen hitit Don't Save Me ja The Wire ovat soineet taajaan radiokanavilla.

Ilosaarirock julkaisee valtaosan ohjelmastaan perinteisesti Sulon päivänä 13. helmikuuta. Festivaalin ohjelmapäällikön Panu Hattusen mukaan luvassa on tuttuun tapaan musiikkia laidasta laitaan.

- Ilosaarirockin filosofia on tuoda tänne raukoille rajoille laadukasta musiikkia laajasti eri genreistä. Harvan tapahtuman yleisö voisi innostua niin erilaisista bändeistä kuin Rob Zombie ja Haim, mutta Laulurinteellä porukka on todella avomielistä. Meille tärkeintä on, että bändit on helkkarin hyviä ja mielenkiintoisia, ei niinkään mitä genreä ne edustavat, Hattunen toteaa.

Ilosaarirockin erikoishintaiset kahden päivän liput ovat  myynnissä Tiketissä ja festivaalin verkkosivuilla. Festivaali järjestetään Joensuussa 11. – 13. heinäkuuta 2014.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>