Asiantuntija sanoo, että suomalaiset käyttävät yleensä liian lyhyitä salasanoja. Tässä hänen vinkkinsä uuden salasanan luomiseen.
Heartbleed-tietoturva-aukon myötä kaikkien kannattaa viimeistään nyt vaihtaa salasanansa uuteen. Asiantuntijat suosittelevat muutenkin salasanojen uusimista tasaisin väliajoin.
Yle Uutisten haastatteleman Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntijan, Ari-Matti Husan, mukaan suomalaisten salasanat ovat yleensä liian lyhyitä tai samaa sanaa käytetään useammassa palvelussa. Tässä hänen vinkkinsä hyvän salasanan luomiseen.
1. Vähintään 15 merkkiä
Husan mukaan olisi hyvä, jos siinä olisi käytetty isoja ja pieniä kirjaimia. Myös erikoismerkit ja numerot ovat suositeltavia.
2. Vältä samoja salasanoja
Pitkän salasanan lisäksi kannattaa käyttää mahdollisimman paljon eri sanoja eri palveluihin. Se vaikeuttaa hakkerin työtä. Asiantuntijan mukaan ei koskaan pitäisi käyttää samaa salasanaa kuin kerran.
3. Lause salasanaksi
Tietoturva-asiantuntijan mukaan kannattaa miettiä lausetta sanan sijaan. Salasanan voi muodostaa vaikka jonkin lauseen sanojen ensimmäisistä kirjaimista. Voi tehdä myös lauseen, joka koostuu toisiinsa liittymättömistä sanoista. Husan esimerkissä sellainen on Hevonenkeltainen17vuotta.
4. Harkitse apuohjelmaa
Usein käyttäjille on niin paljon tilejä eri palveluissa, että salasanoja on hankala muistaa. Apuohjelmissa on satunnaisgeneraattori, jolla voi luoda salasanan.
Lue lisää Yle uutisten jutusta: Näin luot hyvän salasanan – katso asiantuntijan vinkit