Vaskivuoren lukion opiskelijat innostuivat YleX:n järjestämästä yllätys-aamunavauksesta.
YleX järjesti keskiviikkona 9. huhtikuuta yllätyksenä musiikkipitoisen aamunavauksen Vantaan Vaskivuoren lukiossa. Paikan päällä esiintyivät rap-artistit Paleface, Hosni, Solonen & Kosola, Heikki Kuula, Kevin Tandu ja Toinen Kadunpoika. Tempaus liittyi J. KarjalaisenEt ole yksin -albumin tiimoilta tehtyyn Nyt kolisee -raplevyyn.
- On hienoa, että J.Karjalaisen biiseistä on tehty uusia versioita. En hirveästi kuuntele suomalaista hip hopia, mutta näiden biisien myötä sekin genre saa aivan uudenlaisen elämän mun silmissä. Oli kyllä huikea meno. Solonen ja Kosola ovat parhaita, paikalla ollut Jenna sanoi YleX:lle.
YleX:n Nyt kolisee -aamunavaus - Kuva: Hanne Kautto / YleX
Opiskelijat osasivat odottaa jonkinlaista aamunavausta, sillä YleX:n liput oli tuotu lukion aulaan jo edellisenä iltana. Rap-kattauksen laajuus ja Nyt kolisee -levyn kappeleet tulivat kuitenkin täytenä yllätyksenä. Paikalla ollut Veikka oli mielissään artistivalinnoista.
- Kappaleet olivat erilaista, mihin olen tottunut. Oli kiva nähdä näitä artisteja, joista olen tykännyt jo aiemmin, Veikka kertoi.
Neljän biisin minikeikan jälkeen artistit jäivät hetkeksi pitämään seuraa lukiolaisille. Vaskivuoren opiskelijat ottivat räppäreiden kanssa yhteiskuvia, ja pyysivät heiltä nimmareita. Alina ja Leona kertoivat pitäneensä hieman erilaisesta aamunavauksesta.
- Oli tosi kivaa, kun sai vähän jammailla. Kaikki lähtivät mukaan tosi hyvin.
Katso alta YleX:n järjestämän Aamunavauksen kuvat!