Neljännen sooloalbuminsa hiljattain julkaissut Samuli Putro kertoo Uuden musiikin iltavuoron Venla Kokkosen haastattelussa musiikin tekemisen taitekohdista.
Samuli Putron neljännen, hiljan ilmestyneen sooloalbumin nimi on Taitekohdassa. Venla Kokkosen haastattelussa Putro innostui kertomaan, millaisia taitekohtia musiikin tekemiseen ylipäätään kuuluu. Putro ei sanojensa mukaan ole koskaan kärsinyt tyhjän paperin kammosta, mutta jonkinlaista luomisen tuskaa tekemiseen sisältyy aina.
- On sellaisia "onko minusta siihen" -hetkiä aina, kun sen työn aloittaa. Kun työ alkaa, siinä joutuu kohtaamaan asioita kuten itsetyytymättömyyttä, joskus jopa itseinhoa ja kysymyksen siitä, onko se tekemisen väärti. Että onko järkevää suoltaa uutta musiikkia maailmaan, Putro pohdiskelee.
Putro itse kertoo kokeneensa musiikin aina merkittävänä, ja luomiseen kuuluu toive siitä, että hänenkin hengentuotoksensa ovat joillekin ihmisille merkittäviä.
- Jossakin vaiheessa tekemistä sitä rupeaa uskomaan siihen, että on merkittävää tehdä musiikkia. Pentuna ja edelleenkin minulle on merkittävää, kun ihmiset julkaisevat uutta musiikkia ja haluan uskoa, että jollekin on merkittävää, että minä julkaisen musiikkia. Musiikin tekeminen on tasapainottelua ylpistymisen ja hirvittävien pelkojen kanssa, Putro summaa.