Konserttijärjestäjä Live Nationin toimitusjohtaja Nina Castren uskoo, että Helsinki Areenan konsertit päästään järjestämään suunnitellusti.
Konserttijärjestäjä Live Nationin toimitusjohtaja Nina Castren ei usko, että Justin Timberlaken ja Miley Cyruksen konsertteja joudutaan perumaan, kertoo Yle uutiset. Castrenin mukaan lakimiesten armeija selvittelee parhaillaan Los Angelesissa sitä, voidaanko konsertit toteuttaa kaavaillusti Helsinki Areenassa.
- Tällä hetkellä käsitys on, että peruutuksia ei tule ja konsertit toteutuvat suunnitellusti, Castren sanoo.
Castrenin mukaansa lakimiehet selvittelevät sitä muun muassa, mikä on Yhdysvaltain lainsäädeännön vaikutus Suomeen ja Suomessa toimivaan yritykseen. Tutkittavana on myös, mitkä ovat omistussuhteet ja keitä kaikkia pakotteet voivat koskettaa.
Financial Timesin mukaan ratkaisevaa on, onko konsertit maksettu ennen Yhdysvaltain Venäjälle määräämien talouspakotteiden asettamista vai vasta sen jälkeen. Castren uskoo asian ratkeavan pian.
- Ratkaisu on nyt yhdysvaltalaisten lakimiesten ja viranomaisten hallussa. Tällä hetkellä odotamme toimintaohjeita sieltä, Castren sanoo.
Live Nation ei ole ryhtynyt mitenkään valmistelemaan konserttien peruuntumisia tai siirtämistä vaihtoehtoisiin tiloihin. Yhtä suuria konserttitiloja ei edes löydy pääkaupunkiseudulta. Lähinnä samankokoisia ovat Helsingin vanha jäähalli ja Espoossa Barona Areena.
Kyse ei ole Castrenin mukaan vain näistä kahdesta tapahtumasta, jotka on nostettu esiin, vaan kaikista Helsinki Areenaan kaavailluista tapahtumista, joissa on yhdysvaltalaisia osallistujia. Lista on iso, mutta kaikkien kansallisuuskaan ei ole tiedossa, joten niitä on Castrenin mukaan vaikea lähteä yksilöimään. Castren lupaa, että lippurahat palautetaan, jos konsertit peruuntuvat.
- Tällä hetkellä emme ole peruuttamassa niitä, Castren vakuuttaa.
Päivitetty 3.4.2014 klo 11:12. Korjattu Barona-hallin nimi Barona Areenaksi.
Lue myös:
HS: Venäjä-pakotteet saattavat peruuttaa Miley Cyruksen ja Justin Timberlaken konsertit Suomessa