Illan Satuhäät-jaksossa seurataan Emma Martimon ja Juha-Matti Riihiniemen häitä ja niiden suunnittelua. Ohjelmassa paljastuu, että parin suhdekiemuroita voisi kutsua Tornion Kauniiksi ja Rohkeiksi.
Illan Satuhäät-jaksossa Emma Martimo, 25, ja neljä vuotta vanhempi Juha-Matti Riihiniemi vihitään Ala-Tornion kirkossa. Pari on tuntenut toisensa vuosia, mutta molemmat ovat olleet tahoillaan varattuja. Kun molempien suhteet kariutuivat ja tiet kohtasivat uudelleen, alkoi tapahtua. Tilannetta tosin mutkisti se, että Juha-Matin entinen puoliso Anniina oli Emman pitkäaikainen ystävä.
- Olihan siinä pienen konfliktin ainekset, sanoo Juha-Matti.
Ystävyys sai särön, mutta kun Emma joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen, ystävykset asettivat asiat tärkeysjärjestykseen. Häissä Anniina on Emman toinen kaaso.
- Olemme vissiin olleet Tornion Kauniit ja Rohkeat, mutta hyvällä tavalla kuitenkin, sanoo Emma.
Suhteessa on ollut muitakin saippuasarjan kiemuroita, sillä pari on välillä eronnut, mutta palannut aina yhteen. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Emmasta ja Juha-Matista tulee viimein aviopari.
Satuhäät TV2:lla maanantaina 31. maaliskuuta klo 21. Jakso on katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.