Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Hörökorvat, perunanenät ja rinnat ajavat suomalaisnuoria kauneusleikkauksiin

$
0
0

Kauneuskirurgia yleistyy entistä nuorempien joukossa, kertoo Yle Uutiset. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan alle 30-vuotiaille esteettisistä syistä tehtyjen kirurgisten toimenpiteiden määrä on kasvanut vajaan kymmenen viime vuoden aikana noin puolella.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Yle Uutisten tekemän kyselykierroksen perusteella alle 30-vuotiaille suomalaisille tehtiin viime vuonna yksityisellä puolella joitakin tuhansia kauneuskirurgisia toimenpiteitä, joihin on laskettu mukaan myös leikkauksettomat toimenpiteet kuten injektio- eli täyteainehoidot.

- Nuorille tehtävät toimenpidelukumäärät ovat yksityisellä puolella tasaisesti kasvaneet, toteaa Suomen esteettiset plastiikkakirurgit ry:n puheenjohtaja Antti Koski.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot kertovat samaa. Vuosina 2005–2012 THL:n hoitoilmoitusjärjestelmään tehdyn raportoinnin perusteella 30-vuotiaille ja sitä nuoremmille esteettisistä syistä tehtävät kirurgiset toimenpiteet ovat kasvaneet selvästi.

Yksityisten klinikoiden asiakkaista Yle Uutisten kyselykierroksen perusteella alle 30-vuotiaita on keskimäärin 5–10 %. Enimmillään heitä on osalla klinikoista reilu neljännes, kun mukaan lasketaan esteettisten leikkauksien lisäksi myös niin sanotut veitsettömät toimenpiteet. Eniten nuorilta asiakkailta korjataan hörökorvia ja tehdään nenä- tai rintaleikkauksia.

Myös täyteainehoitojen suosio nähdään nousujohteisena erityisesti nuorten asiakkaiden parissa.

- Kysyntä injektiohoitojen osalta on kasvava, sanoo yksityisen Eiran Sairaalan palvelujohtaja Anneli Airaskorpi.

Muovinen kauneusihanne leviää

Yle Uutisten haastatteleman Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorin Taina Kinnusen mukaan maailmalla on levinnyt muovisen kauneusihanteen muoti. Ydinajatuksena on se, että yritetään näyttää lähinnä pysäytetyltä kuvalta.

- Emme jostain syystä kestä tässä ajassa erilaisia ilmeitä ja ajatusta siitä, että meissä näkyisi esimerkiksi vanhenemisen, väsymisen tai kyllästymisen merkkejä. Kirurgit ovat kertoneet myös täällä Suomessa asiakkaista, jotka pyytävät tekemään heille täysin ilmeettömät kasvot, kertoo Kinnunen.

Esteettisiin leikkauksiin tulee 1. toukokuuta 2014 alkaen voimaan 24 prosentin arvonlisävero, joka aiheuttaa hämmennystä yksityisissä toimijoissa. Ongelmana voi olla, mitkä leikkaukset lasketaan esteettisiksi ja mitkä korjaaviksi, eikä verottaja ole vielä ilmoittanut, miten rajat eri toimenpiteiden välille vedetään.

Suomalaisten innostus kauneuskirurgiaa kohtaan on tutkijan mukaan vasta pääsemässä vauhtiin. Se on kasvava liiketoiminnan ala ympäri maailmaa.

- En näkisi mitään syytä sille, ettei kauneuskirurgia myös yleistyisi tulevaisuudessa: hinnat laskevat, kun volyymit kasvavat. Kevyemmät hoidot, jotka eivät ole varsinaisia leikkauksia, ovat yhä useamman saatavilla myös taloudellisesti, toteaa sukupuolentutkimuksen professori Taina Kinnunen.

Lue koko juttu Yle Uutisten sivuilta: Tutkija: Nuori haluaa muoviset kasvot

Lue myös: Suomalainen tutkimus kehosta ja tunteista kiinnostaa maailmalla

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>