Suomalaisen musiikin vienti Britanniaan on kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna. Kansainvälisiä huippuartisteja löytyy jo joka genrestä.
Yle Uutisten mukaan suomalainen musiikki kiinnostaa ulkomailla. Suomalaista tunnettavuutta edistävän Music Finlandin projektipäällikkö Riku Salomaa kertoo musiikin viennin Britanniaan kasvaneen kokonaisuudessaan aiempiin vuosiin verrattuna.
- Perinteisten isojen vetureiden eli klassisen musiikin ja metallimusiikin lisäksi meillä on kansainvälisiä huippuja ihan joka genressä, Salomaa kertoo.
Britannia on osoittanut kiinnostuksensa suomalaista musiikkia kohtaan ja etenkin Suomen medianäkyvyys brittimarkkinoilla on lisääntynyt.
- Britannia on erittäin kilpailtu markkina. Se on yksi maailman neljästä suurimmasta musiikkimarkkinasta. Lisäksi brittimedian vaikutus on hyvin laaja maailmanlaajuisesti, Salomaa kommentoi.
Toukokuussa Britanniassa järjestettävä The Great Escape -festivaali on valinnut Suomen kohdemaakseen. Festivaaleilla esiintyy kahdeksan suomalaista yhteyttä ja artistia: Jaakko Eino Kalevi, Satellite Stories, The New Tigers, The Scenes, Sin Cos Tan, Suvi, NEØV, Von Hertzen Brothers ja Mirel Wagner.
"En pidä itseäni tähtenä"
The Great Escape festivaaleilla esiintyvä suomalainen musiikkilupaus Mirel Wagner on herättänyt kiinnostusta maailmalla. Wagner on allekirjoittanut sopimuksen amerikkalaisen Sub Pop levy-yhtiön kanssa.
Tumma-ääninen muusikko säveltää, sanoittaa ja säestää omat kappaleensa. Monilahjakkuus on nöyrä saavutuksiaan kohtaan.
- En pidä itseäni vielä tähtenä. Musiikin tulva on niin mahdoton, että on vaikea saada itsensä erottumaan siitä joukosta. Jos haluaa valloittaa maailman ja esiintyä Olympiastadionin lavalla, niin ei se helppoa tule olemaan, Wangner kertoo Yle uutisille.
Lue haastattelu kokonaisuudessaan Yle Uutisten sivuilta.
Lue lisää: