Musiikkituottaja Joonas Angeria suuntaa uusien työprojektien perässä Yhdysvaltoihin. Haaveena saavuttaa muutamassa vuodessa USA:n musiikkilistoilla ykkössija sekä voittaa arvotettu Grammy-palkinto.
Hetki sitten uutisoitiin MGI:stä eli Henri Lanzista. Suomalaistuottajasta, jonka kappale päätyi Kylie Minoguen uutuuslevylle. Nyt 25-vuotias hittejä Suomessa takonut Joonas Angeria on suuntaamassa MGI:n tavoin Yhdysvaltoihin. Angeria on tuottanut muun muassa teinisensaatio Isac Elliotia ja Robinia, mutta nyt Suomen musiikkikenttä saa hetkeksi jäädä.
- Amerikasta on nousemassa soundimaailmaltaan hieman melankolinen indie, joten tämä on hyvä sauma tarttua hommiin, Angeria kommentoi.
Matkan aikana Angeria tulee työskentelemään muun muassa huipputuottaja Dr. Luken kanssa. Kyseinen yhdysvaltalainen tuottaja on tehnyt hittikappaleita Katy Perrylle, Miley Cyrukselle ja Britney Spearsille. Angerialla on haaveena saavuttaa muutaman vuoden sisällä USA:n listalla ykköspaikka ja voittaa arvostettu Grammy-palkinto. Työskentely ulkomaalaisten nimekkäiden astistien kanssa ei ole Angerialle täysin vierasta.
- Tämä on tämmöistä spekulaatiota, mutta yksi biiseistäni on luultavasti nousemassa Christina Aguileran tulevalle albumille. Olen käynyt Keskusteluita siitä, että saisin tuottaa kyseisen kappaleen.
"He arvostavat rehellisyyttä"
Angeria aikoo lähteä Yhdysvaltoihin itsevarmalla asenteella ja viedä mukanaan suomalaista osaamista. Tuottajataituri ei usko tarvitsevansa amerikkalaista röyhkeyttä pärjätäkseen.
- Haluan uskoa ihmiskuntaan sen verran, että riittää kun on oma itsensä ja kunnioittaa muita. Haluan olla rehellinen suomalainen, sillä he arvostavat rehellisyyttä ja haluavat, että hommat hoidetaan.
Yhdysvalloista löytyy jo valmiiksi tuttua seuraa Angerialle. Tuottajakollega MGI, joka on työskennellyt muun muassa Justin Bieberin kanssa, on raivannut suomalaisten tuottajien tietä ulkomailla jo seitsemän vuoden ajan.
- Henkka on ollut minulle suunnannäyttäjä, eikä minun tarvitse yksin raivata tietä siellä. Tulemme varmasti olemaan yhteyksissä, sillä tälläkin hetkellä teemme yhteistyötä. Samassa veneessä ollaan ja molemmilla on halu viedä Suomea maailmankartalle, Angeria kertoo.
Lue myös : Palkittu suomalaistuottaja tekee biisejä Justin Bieberille ja 50 Centille