Angry Birdsistä tutun Rovion markkinointijohtaja kertoo, että kannattaa kokeilla monenlaisia kesäduuneja, jos se on mahdollista.
YleX Etusivussa vieraili tänään Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka, jolta tiedusteltiin muun muassa hänen kesätyöhistoriastaan. Angry Birdsistä tutun pelitalon markkinointijohtaja ei muistanut aivan ensimmäistä duuniaan.
- Niitä on monia. Olen ollut esimerkiksi pakkaamassa isoja muovirullia muovitehtaalla ja istuttamassa kaaleja. Silloin tietokonehommistä käytettiin nimeä ATK ja mä tein niitäkin eli siihen aikaan se tarkoitti erilaisia Excel-taulukkolaskentajuttuja.
Vesterbacka sanoo, että erilaisten juttujen kokeileminen kannattaa. Kaalinpoiminta ei ollut kaikkein mieluisinta, koska mielessä pyöri haave sisäduunista. Työssä on kuitenkin muitakin tärkeitä asioita, kuten se, että pysyi hyvässä kunnossa juuri ennen armeijaa. Vesterbacka muistelee lämmöllä muitakin puolia.
- Se on tärkeätä, että pääsee mukaan työelämään ja siellähän on aina muita tyyppejä duunissa, joihin tulee tutustuttua. Heidän kanssa on hauskaa ja oppii tuntemaan tyyppejä laidasta laitaan.
Rovio on palkittu vastuullisimpana kesätyöpaikkana. Pelifirman ensi kesän tuuraajilta vaaditaan ainakin sitä, että on hyvä tyyppi. Duuneja löytyy laidasta laitaan.
- Meillä voi päästä koodaamaan, markkinoimaan pelejä, huolehtimaan puistosta tai katsomaan kuluttajatuotteiden perään. Hommia löytyy laidasta laitaan, Vesterbacka sanoo.