Sanfranciscolainen radiokanava on soittanut räppäri Nellyn kappaletta yhtäjaksoisesti yli neljän vuorokauden ajan.
Lähde:
Business Insider
Business Insider -sivusto kertoo, että radiokanava on soittanut Nellyn vuoden 2002 hittiä Hot In Herre viime perjantaista lähtien. Kyseessä on radioaseman mainoskampanja, sillä kanava on siirtymässä uuteen musiikkiformaattiin. Aiemmin kyseisellä kanavapaikalla toimi Latino Mix -radiokanava ja nyt sen korvaa Hot-nimeä kantava asema, mikä selittääkin kappalevalinnan.
Sanfranciscolaiset ovat hämmästelleet tapausta Twitterissä. Monet ovat veikkailleet, kauanko kanava tulee soittamaan Hot In Herre -biisiä toistolla. Tunniste #Nelly1057 nousi Twitterissä nopeasti suosituimpien keskusteluiden listalle.