Yle Uutisten mukaan Open Bar Helsinki on sulkenut ovensa.
Marraskuussa 2013 avattu Open Bar Helsinki on lopettanut toimintansa. Toimitusjohtaja Ake Halttunen kertoo Yle Uutisille, että baari on myyty. Halttunen ei kuitenkaan kommentoi tarkemmin baarin sulkemissyytä.
- Siihen tulee uusi omistaja, ja hänestä on kiinni, millä konseptilla baari jatkuu, Halttunen kommentoi.
Open Bar herätti paljon keskustelua toimintaideallaan. Ravintolan ideana oli, että muutaman kymmenen euron hinnalla baarissa sai juoda koko illan juomat. Helsingin lisäksi samalla konseptilla toimivia ravintoloita suunniteltiin myös Lappeenrantaan, Turkuun, Kouvolaan ja Joensuuhun. Nyt Halttunen kertoo, ettei hänen toimestaan ole tulossa uusia baareja.
Lue koko juttu Yle Uutisten sivuilta.