Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

J. Karjalaisen kätketty hip hop suomiräppäreiden käsittelyssä – video

$
0
0

Paleface keräsi suomiräppärit yhteen versioimaan J. Karjalaisen kappaleita. Siitä syntyi Nyt kolisee-niminen cover-levy.

Kirjoittaja: 
Ninni Suomalainen
Lähde: 
Warner Music

Suomiräppärit julkaisevat uuden version J.KarjalaisenEt ole yksin -albumista, Nyt kolisee -niminen albumi julkaistaan 4. huhtikuuta. Levyllä on mukana 24 räppäriä ja kahdeksan rap-tuottajaa. Idea levyn tekoon syntyi kesällä 2013 Palefacen, J. Karjalaisen ja tuottaja Janne Haaviston välisten keskustelujen myötä Ruisrockin bäkkärillä.

- Törmäsimme Jiin ja Haaviston Jannen kanssa Ruisrockin Rantalavan bäkkärillä. Herrat olivat juuri soittaneet ekstaattisen keikan ja festariyleisö oli ottanut Karjalaisen uuden bändilevyn saundit avosylin vastaan. Juttelimme banjomiehen matkasta Appalakeilta takaisin sähköisen bändisaundin pariin. Jossain vaiheessa Janne lohkaisi kuinka Et Ole Yksin -levyn rumpu- ja bassogruuvet sisältävät yllättävän paljon kätkettyä hiphoppia. Se tarttui korvaani. Keskustelu jatkui pitkin kesää muidenkin festareiden takahuoneissa ja syntyi idea flipata koko albumi suomiräpiksi, Paleface kertoo projektista.

Tuottajille ja räppäreille annettiin alkuperäiskappaleiden studioraidat ja vapaat kädet. J.Karjalaisen vokaaleita ja instrumenttiosuuksia sai luvan kanssa chopata, skrätsätä ja muokata uuteen uskoon. Biisit saivat syntyä ilosta uudestaan, kuin Mennyt Mies. Levyn biiteissä kuullaan kaikuja sämple-vetoisesta old school -hiphopista, modernista Memphis-soundista, dancehall reggae-rytmeistä ja dubstepistä.

Katso video alta.

Biisilista:

01. Solonen & Kosola: Miljoona Vuotta (Meripihkahuone) Tuot. Johannes Xmies Naumanen

02. Pyhimys & Paperi T: Et Ole Yksin (Et Ole Yksin) Tuot. Kalifornia-Keke

03. Kevin Tandu & Toinen Kadunpoika: Nykyään Näin (Sinivalkoisia Sirpaleita) Tuot. Hermanni Kovalainen

04. Tommy Lindgren: Mitätön (Riisinjyvä) Tuot. Johannes Xmies Naumanen

05. Timo Pieni Huijaus: Käänteinen Matadori (Sinisestä Kankaasta) Tuot. Takapihan Tahdit Ent.

06. Asa: Yhes Yös (Mennyt Mies) Tuot. Polarsoul

07. Stepa & Are: Reissulaulu (Yksi Kerrallaan) Tuot. Johannes Xmies Naumanen

08. Heikki Kuula: Ilonalle (Sydänlupaus) Tuot. Jonas W. Karlsson

09. Juno & Alex Sandunga: Mi Chica Canela (Marquita) Tuot. Abdissa Assefa

10. Paleface & Sidi Hossni Boudali: Ingouba (Kreosoottii) Tuot. Abdissa Assefa

11. Kesken, Keke & Kube: Uudet (Ole Nuori) Tuot. Kalifornia-Keke

12. RPK: Lähde (Kurkien Äänet) Tuot. RPK

13. Tantr Slangrr, Chyde, Lempi-Joe & Paleface: Historiaa (Mennyt Mies) Tuot. Polarsoul


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>