YleX Jatkojen Alma käynnisti viikko sitten kirjekaverin etsinnät, mutta yllättyi itsekin hakemusten määrästä.
YleX Jatkojen Alma päätti viime viikolla etsiä itselleen uuden kirjekaverin. Lähetyksessä esitettyyn kuulutukseen vastattiin kymmenillä kirjeillä, joita suorastaan satoi YleX:n toimitukseen. Kirjeissä on panostettu niin ulkoasuun kuin sisältöön.
- Näissä on tarroja, karkkeja, piirustuksia ja kaikkea jännää. Ihmiset on antaneet tosi paljon itsestään kirjeissä. He eivät tunne minua tai minä heitä, mutta silti meidän välillä on luottamus, että toiselle voi kirjoittaa. Se on todella hienoa, Alma fiilistelee.
Postin keskeltä YleX Jatkojen kirjeystäväksi valikoitui Milja. Hakemus ei ole ulkokuoreltaan hienoin mahdollinen, mutta sisällöllisesti se on Alman mukaan suorastaan upea.
- Milja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja hauskalta tyypiltä, jolla on ollut paljon mullistuksia elämässään, juontaja kuvailee.
Alma kokee vahvaa sieluntoveruutta Miljaan jo nyt, koska molemmat rakastavat leipomista vaikkakin epäonnistuvat keittiössä yhtenään. Lisäksi Miljan elämäntilanne on kiehtova.
- Hän on parikymppinen sinkku, joka etsii elämänsä rakkautta. YleX Jatkoilla tullaan varmasti kuulemaan näistä seikkailuista ja meidän kirjeystävyyden edistymisestä.
Katso Instagramista kuinka innoissaan Alma on uudesta kirjekaveristaan Miljasta.